KAARLE WELLE. Sanokaa suoraan, lauloiko äiti todellakin suurenmoisesti?
KAARTO. Suurenmoistakin suurenmoisemmin! Sellaista laulua eivät ihmiset täällä ole ennen kuulleetkaan.
(Menevät ruokasaliin. Näyttämö jää hetkeksi tyhjäksi.) (Kaarle Welle ja Palvelijatar. Tulevat vasemmalta.)
PALVELIJATAR. (Ryhtyy korjaamaan Kaarle Wellen avustamana tyhjiä laseja ja järjestelemään esineitä.) Kyllä se on hassu, se herra, joka tänne ensiksi tuli! (Nauraa.) Mutta hyvä ihminen se mahtaa olla.
KAARLE WELLE. Hyvä hän on. Niin hyvä, ettei Anni voi sitä aavistaakaan. Ja niin tavattoman viisas.
PALVELIJATAR. Voipi olla viisaskin. Sillä kerran sanottiinkin Suomen Kuvalehdessä, ettei tavallisen ihmisen aina ole helppo eroittaa hyvin viisasta miestä pähkähullusta.
KAARLE WELLE. Niin, niin… Ei Anni vielä kaikkea tiedäkään!
(Menevät vasemmalle.) (Näyttämö on taas hetken tyhjänä.)
EDELMAN. (Tulee vasemmalta teekuppi kädessään ja toisessa voileipä-lautanen. Viheltelee hiljaa tullessaan. Istuutuu pöydän ääreen. Kuuntelee silloin tällöin ja katsahtaakin ruokasaliin päin.)
IRJA FIORINI. (Tulee vasemmalta.) Ihanko ypöyksin? En voinut käsittää, mihin olitte kadonnut.