Sees on taivas, tyynnä meri, kiiltää ilmain avaruudet — niinkuin veri hohtaa tuvan seinät uudet.
Päivännousun tulipalo liekehtiipi ikkunoissa — koko talo kylpee kultakipunoissa.
Kaiutar.
Olet, Kaiutar, kaunihin kehtolainen sinisiintoisten metsien siimeksen, olet lehdossa leikkivä keijukainen, ilo illan ja hohtavan huomenen.
Sua nähnyt ei konsana kuolevainen: sinä vältäthän ilmoja ihmisten — lymyluolasi kohdussa korpien tupa Tapion tumma on tuonnimmainen.
Minä kiertelen polkuja, porraspuita sinun seuraten ääntäsi sointuvaa — koko metsä on täynnänsä huhuiluita.
Tahi soutelen saareni salmensuita — joka suunnalta kuulen ma ilkuntaa: kuva kaunein on se, jot' ei nähdä saa.
Korkein hetki.
Käy laskuun kultainen kirkas päivä ja tyyntyy tuulinen illansuu, jo kukkii ruusuina lännen häivä ja järveen päilyen kuvastuu.
On pilven päärmeet kuin sadun unta
vain kultaa, kultaa ja purppuraa,
kuin alppihuippujen ikilunta,
kun huomenhohtein se kangastaa.