Kohtalo kutoo kirjokankaat, ihminen langat kehrää —. Aamusta iltaan, illasta aamuun suristen rukkisi pyörii…
1904.
Yhä yksinäisemmiksi käyvät illat.
Yhä yksinäisemmiksi käyvät illat, yhä pitemmiksi pimeet yöt, yhä hauraammiksi haaveen sillat, yhä kalpeemmiksi tähtivyöt.
Mikä ennen punaliekein hohti, tuhan alle peittyy harmajan. Elon päivä painuu länttä kohti — joko kuulin siipein suhinan?