Sinä tiesithän uskoni mahdottomuuden,
sinä päätäsi puistelit huokaillen —
minä riuttoja uhmaten reittini uuden
päin tyrskyjä viilletin veikaten.
Monet vuodet on vierinyt, äitini armas,
moni haaksi on multa jo murskaunut,
moni kyynele vuokseni vuotanut karmas
sinun poskesi kuumaks' on kastellut.
Oma uhmani uljas on talttunut ammoin,
värit viirini aikoja vaalenneet…
Minun mieleni täyttivät kuoleman kammoin
salariuttojen väijyvät pyörreveet.
Tulen luoksesi nyt minä toisena aivan,
elon ankaran koulun jo käydä sain;
satu vanha on toistunut: tuska ja vaiva
tuli tuhlaajapoikasi voitoksi vain.
Ovi aukihan, äiti, lie vieläkin mulle, kodin kalliiksi käyneen lämminnä lies? Surut suuret, sen tiedän, on tuottanut sulle polo poikasi — murtunut matkamies.
Kotona käymässä
l. … NOS MUTAMUR.
Sama kaihoja kylvävä kuudan, samat tuikkivat tähdet taivaitten, sama tuttu on talvinen tienoo kuin silloin — päivinä nuoruuden.
Samat hohtavat valkeat hanget,
sama koskien pauhina kaukainen —
minä itse vain toinen kuin silloin,
kuin silloin — päivinä nuoruuden.
Unet entiset aikoja menneet, unet uljahat uskojen uljaitten, tuli sammunut, rauennut riemu, joka kultasi päiviä nuoruuden…