2. KESKIYÖN KAUPUNKI.
Kuutamoisten kaarilamppuin alla katuvieren kinos kimmeltää, tuhat tähteä on taivahalla, kaukaa kulkuspari heläjää.
Valtakatua ma verkkaan kuljen
keskiöisen kotikaupungin.
Tie on tuttu; hetkeks silmät suljen
vaipuin mennehien muistoihin.
On kuin mykät talot tarinoisi,
kuiskis huurtehiset puiston puut.
Muistan niinkuin eilen ollut oisi
jäitten lähdöt, tulvat, riemut muut,
tulipalot, öiset kammon hetket: liekit räiskyi, tylyt torvet soi… tappelut ja monet rauhan retket: laulu kaikui, nuoret karkeloi…
Haaveistani herään yllätykseen —
joku tuolta kaukaa vastaan käy;
ja ma puhkeen outoon kysymykseen
miksei keitään muita täällä näy?
Niinkuin veräjillä vainajain on
ympärilläin yö ja hiljaisuus,
yllä kaartuvien taivahain on
tähtitulten kumma kuulakkuus.
Niinkuin ruumisarkut talot tutut
talvi-illan unta uneksuu.
Mieleen muistuu lapsuusaikain jutut,
vainajien haamut havahtuu…
Noilla ullakoilla monin illoin
kulki kuolleet valkovaatteissaan,
tiedettihin: taloon teki silloin
viikatteinen vieras tuloaan.
Lie jo korjannutkin kirkkotarhaan
tuoni tuonne tulliportin taa
kaikki vanhat. Ikkunoihin harhaa
katse, mut ei vastausta saa.