1.
Toisinaan tapahtuu, että me heräämme yöllä aivan äkkiä siitä, että olemme hyppäävinämme leveän ojan ylitse ja hyppäys epäonnistuu. Ennenkuin sitten uudelleen nukahdamme kunnolleen, kiitää silmiemme ohitse jono erilaisia kuvia, milloin irrallisia, sieltä täältä esiin puikkelehtivia muistojen repaleisia jäännöksiä, milloin yhtenäisempiä tapahtumia elämämme varrelta. Ajan ja paikan rajat katoavat, ja kirjavassa karnevaalikulkueessa voivat lapsuutemme henkilöt käydä käsikädessä eilispäivän tuttavuuksien kanssa.
Viime yönä elin puoleksi nukuksissa puoleksi valveillani kokonaisen kevään. Kevään, jota jo on seurannut monet kesät, syksyt ja talvet… Ja selvemmin kuin koskaan ennen erotin sen päivänpaisteesta, sadekuuroista ja pitkien iltojen kaihosta ihmiskohtalon, joka usein on tuntunut minusta arvoitukselta.
* * * * *
Kun hänet ensi kerran tapasin, oli varhainen kevät. Sattumalta olimme joutuneet samaan seuraan, ja sattumalta jouduin minä häntä kotiin saattamaan.
Oli kirkas päivä. Korkea taivas ja kattojen räystäissä kiiltävät jääkristallit. Lauhassa tuulessa oli kevään aavistusta.
Kuljimme Esplanaadia pitkin. Ihmisvirta ei vielä ollut tihentynyt kävelytunnin sankoiksi joukoiksi, ja paljaalla asfaltilla kiilteli auringonsäteitten valopintoja.
Telma Autereella ei ollut kiirettä; hiljalleen me kävelimme ja puhuimme keväästä ja kesästä. Hän rakasti rohkeata puhetapaa ja hiukan silmiinpistäviä pukuja; hänellä oli pikkuiset, suippokärkiset kiiltonahkakengät ja suuret, uskolliset lapsensilmät. Sanottiin hänen pehmeine, vähän väsähtäneille kasvonpiirteineen ja tummine hiuksineen muistuttavan venakkoa.
Niin… aurinko paistoi ja räystäät tippuivat. Eräästä kadunkulmasta kääntyi vastaamme tulemaan muuan mies. Hän tuli ristikadun pimeästä varjosta, ja auringonpaiste huikaisi hiukan hänen silmiään. Meidän rinnallemme päästyään kohotti hän kohteliaasti lakkiaan ja suuntasi Telma-rouvaan pitkän, tutkivan katseen.
Mies parka! Hän oli todellakin ränsistyneen näköinen: päällystakki oli ryppyinen, sen samettikaulus nukalle kulunut, kasvot olivat harmaat, ja silmien alla oli syvät, mustat juovat. Mutta ryhti oli varman ylpeä — niinkuin ennenkin.