Soitimme tarjoilijaa, maksoimme ja menimme.
Kulkiessamme naapureittemme ohi, näin rouvan; hän oli pieni, mustapukuinen nainen, kalpea ja hyvin tavallisen näköinen. Juuri kun me menimme sivu, kohotti hän liköörilasiaan ja katsoi herra Anderssonia pitkään kosteakiiltoisin silmin. Mörähtelevät herrat jakoivat laskua.
Sulo Armas Ventoa en vielä sen illan jälkeen ole tavannut.
End of Project Gutenberg's Väsynyt ja muita kertomuksia, by Erkki Kivijärvi