Tummuu ilta ja tähdet syttyy, pitkä, pitkä on pimee yö, synkän synkäksi särkyy mieli, verkkaan tunteja kello lyö…
Tyhjäks' jäänyt on lieden ääreen
paikka parhaimman ystävän.
— Kuinka ahtaaksi kaikki käykään:
mik' on tarkoitus elämän?
Miten säälittä tuoni tempaa,
kuinka armotta kuolo vie!
Aina ensiksi parhaimpamme,
joill' ois voittohon täällä tie.
Kesken sortunut työn ja toimen
mies on taittunut tarmossaan.
Kuinka rohkeena vielä äsken
piirsi pilvihin linnojaan!
Kuinka uljas ol' uskos eilen,
mieli nuori ja miehekäs —
tänään varromme vaitiollen,
milloin sammuvi elämäs.
Tummuu ilta ja tähdet syttyy, pitkä, pitkä on pimee yö, synkän synkäksi särkyy mieli, verkkaan tunteja kello lyö…
l/l 1916.
5.
Aallon tuoda, toisen viedä ajatukset annan — kohtaavatko, kohtaavatko milloinkaan ne rannan?
Vähät siitä, kunhan saavat häipyväisen hetken päivän kullan kimmelteessä tehdä uljaan retken!