— En ole. Ottakaa mukaanne mitä tarvitsette, ja sitten kiivas lähtö!
Otimme rahamme, revolverimme sekä tupakkamme ja tuluksemme.
— Seuratkaa minua ääneti, kuiskasi Chimb. Kun kaikki näyttivät olevan lähtövalmiina, puhalsi Chimb lampun sammuksiin, jonka jälkeen pako alkoi. Juostessamme hiljakseen pois majastamme huomasin, ettei Fred ollut mukana. Käännyin takaisin ja näin, että hän oli pudottanut avaimen lukitessaan ovea ja etsiskeli sitä kumarruksissaan hökkelimme edustalta. Näin samalla olennon — se oli kiinalainen kokki — nopeasti hiipivän hökkelin takaa. Hän oli valmis upottamaan puukkonsa ystäväni rintaan. Pari sekuntia ja Fred olisi vainaja, mutta sitä ennen välähti tuli ja kuului pamaus. Olisinko tähdännyt kehnosti? Olisinko ampunut Fredin enkä kiinalaisen?! Vai olisiko kiinalainen jo ennättänyt pistää puukkonsa ystäväni rintaan? En ensin erottanut pimeässä, miten asian laita oli; olisihan luoti sitä paitsi voinut lävistää molemmat.
— Fred ystäväni, oletko hengissä? kysyin.
— Kyllä olen ja aivan eheänä, nosta vain tuo roisto päältäni, sanoi
Fred kaamealla äänellä.
— Odota vähän, katsotaanpa, onko pirussa henkeä. Noihin keltaisiin ei ole luottamista.
Vedin kiinalaisen palmikostaan pois Fredin päältä, jolloin pitkä puukko putosi hänen kädestään. Fred kömpi pystyyn ja tarkasti keltaista. Luoti oli lävistänyt tämän pään. Chimb tuli yksin majan luo. Charley ja Mack odottivat loitommalla.
— Meidän on pidettävä kiirettä, sanoi Chimb.
Suljimme hökkelin oven, jätimme kuolleen kiinalaisen oman onnensa varaan ja rupesimme tähtitaivaan opastamina juoksemaan pohjoista kohti niin vikkelästi kuin pensaat, kivet ja murtomaa sallivat. Puolen tunnin kuluttua seisahduimme Chimbin käskystä lepäämään.
Chimb kertoi: — Ennustettu kapina on puhjennut. Tyytymättömät, toisin sanoen suurimmat roistot täällä rautatierakennustyössä, ovat liittyneet siihen puolueeseen, joka tahtoo uutta presidenttiä. Kiinalaisten kokkien ja rautatie rakentajien huonoimman aineksen päämies sai nyt surmansa, eikä siis päässyt kuolleen lastin kanssa taivaalliseen Kiinaan. Henkiin jääneet kiinalaiset lähtevät jo huomenna esi-isiensä taivaaseen, ja vetäjäroistot pakenevat de los Andien tuolle puolen. Siellä he saavat tapella petojen kanssa, ja kelpaapa heidän päänahkansa eräille esi-isieni sukulaisheimoon kuuluville intiaaneille. Vähän matkan päässä tästä paikasta on edessämme pitkä, syvä kuilu, jonka reunat ovat jyrkät. Pimeässä liikkujalle tämä kuilu on varma kuolema. Keskellä päivääkin siihen on pudonnut alkuasukkaita, sillä sitä ei voi huomata. Ken siihen putoaa, on mennyttä miestä. Jos pääsemme sen yli, olemme turvassa. Ne kiinalaiset tai vetäjät, jotka meitä mahdollisesti ajavat takaa, tipahtavat kuiluun. Istukaa tässä, kunnes löydän sen ainoan paikan, josta pääsee yli. Harva paikkakuntalaisistakaan tuntee tämän paikan. Kun kuulette kaksi kimeätä kondorikotkan huutoa, niin lähtekää sitä kohti. Vähän ajan kuluttua annan taas kaksi samanlaista äännähdystä, ja niin edespäin, kunnes löydätte minut.