— Mennäänkö nyt hiiteen vai helvettiin? kysyi Mack Henderson, oltuaan vaiti tuntikausia.
— Ette te muut joudu hiittä pitemmälle, toista on minun poloisen. Jos tänne tulee saksalainen sotalaiva, mikä on otaksuttavaa — niitähän aina risteilee näillä levottomilla Tyynenmeren itärannikoilla turvaamassa Saksan alamaisia — niin minä joudun helvettiin, sanoi Fred.
Laiva lakkasi kulkemasta, ja ankkuri meni kovalla rytinällä ja kolinalla pohjaan, vieden paljon kettinkiä mukanaan. Tällä rannikolla ei ole oikeastaan mitään niemien tai saarien suojaamia satamapaikkoja, vaan valtameri on heti edessä. Satamanselkänä on ääretön Tyvenmeri. Eikä täällä niemien ja saarten piirittämiä satamanselkiä tarvitakaan koska aina puhaltaa maatuuli, hiljainen kaakkois-pasaadi. Ilma on kaunis aina. Vuodenajoista ei tiedetä mitään, syystä ettei koskaan sada. Laivat ovat ankkurissa syvässä vedessä, minkä vuoksi kettinkiä on ulkona noin kolme kertaa enemmän kuin tavallisissa ankkurisatamissa.
Kului vähän aikaa, ennen kuin saimme nousta kannelle. Hinaajalaivanhan täytyi lähteä pois ensin, muuten sen miehistö ja luotsi olisivat nähneet meidät. Laiva oli komea parkkilaiva nimeltä Cuxhaven, rakennettu Cuxhavenissa. Kapteeni oli ainoa saksalainen laivassa. Upseereista ensimmäinen perämies oli skotlantilainen ja toinen perämies australialainen. Kolmas perämies ja saksalaiset merimiehet, joita oli puolet miehistöstä, olivat karanneet Callaossa. Toinen puoli miehistöä, joka oli brittiläisiä, oli jäänyt laivaan. Siis laivassa oli vain puolet välttämättömästä miesluvusta.
— Hyvää huomenta! Kuinka olette nukkuneet? kysyi laivan kapteeni hyvällä englannin kielellä, kun nousimme ihmisten ilmoille.
— Ei puhuta nukkumisesta, herra kapteeni. Arvaattehan, että olemme sotineet rottien kanssa koko yön. Mutta mitäpäs niistä, kiitämme teitä sydämen pohjasta pelastuksestamme! Nahkamme säilyi toistaiseksi.
— Miksi toistaiseksi? Minulla on teille ehdotus, jonka mielestäni pitäisi tyydyttää ainakin teitä miehiä, ehkäpä myös signoritaa, sairaanhoitajatarta. Heittäytykää levolle, kun olette peseytyneet. Vettä, Perun vuoripuroista, meillä on viljalti.
Nukuttuamme muutaman tunnin — kanssissahan oli seitsemän vapaata makuusijaa — havahduimme kuuden lasin lyömiseen. Kello oli kolme.
— Päivälliselle! huusi kokki.
Me neljä söimme telttakatoksen alla kanssin kokkapuolella. Chimb, joka oli nukkunut karanneen kolmannen perämiehen hytissä, aterioi kajuutassa herrojen kanssa. Aterian päätyttyä istuimme kaikki viisi kannella nauttien ihanasta ilmasta.