— Hyvä! sanoi mr. Malcolm.
Jättiläinen solmi ohuen, mutta vahvan köyden päähän silmukan ja kietoi sen ympärilleen kainaloittensa alle. Sitten miehet laskivat hänet köyden varassa rotkoon. Luisuttuaan kymmenkunta syltä hän rupesi huutamaan ja pyysi, että hänet vedettäisiin takaisin. Päästyään rotkosta hän oli surkeassa tilassa. Köysi oli pahoin syöpynyt hänen kainaloihinsa. Hän ei ollut merimies, eikä hän kyennyt käsivoimin kannattamaan raskasta ruumistaan. Hän kertoi, että rako oli liian ahdas hänen suurelle ruumiilleen. Tuumittuaan vähän aikaa asiaa, insinöörit päättivät jättää yrityksen sikseen. Katseltuani pikimmiten jokaista vetäjää, huomasin olevani pienin ja notkein.
— Saanko sata dollaria, jos —? kysyin.
— Tietysti saat, mutta parasta on, että jätämme sikseen, vastasi mr.
Malcolm.
Laitoin saman köyden päähän, jota kanadalainen oli käyttänyt, pettämättömän merimiessolmun, jonka kiedoin kainaloitteni alle niin kuin kanadalainenkin oli tehnyt, tartuin käsilläni nuoraan ja kannatin siten koko painoni, joten kainalot olivat vain varavoimana. Ystäväni Fred ja Mack, joihin parhaiten luotin, laskivat minut rotkoon. Tultuani raon luo huomasin sen olevan liian ahtaan minullekin. Jos kivi ei olisi ollut rapautunut, olisin mahdollisesti uskaltanut tunkeutua raon lävitse. Mutta näin ollen olisi koko paasi voinut katketa ja murskata minut. Riippuessani halkeaman suulla ennätin tarkoin tutkia sen suunnan ja huomasin sen laidan takaa näkyvän valoa ja suuren syvän aukon.
— Vetäkää minut ylös, huusin. Päästyäni ylös sanoi mr. Malcolm:
— Ei tule siis mitään.
— Odottakaa vähän, sir.
Katseltuani ympärilleni vähän aikaa löysin mitä hain, suuren vierinkiven. Käännyin mr. Malcolmin puoleen:
— Tahtoisin saada tuon kiven rotkon reunalle.