— Kai voimme levähtää tässä jonkin ajan? kysyin.
— Eiköhän vain liene viisaampaa jatkaa matkaa vastatuuleen. Tunnin matkan päässä täältä on hazienda, johon meidän on pyrittävä. Siellä pääsemme katon alle.
— Mitähän tuolla mustassa vedessä liikkuu? sanoin. Hetken katseltuamme ja kuunneltuamme olimme varmat siitä, että jotakin elävää siellä oli ja liikkui.
— Eihän täällä vain alligaattoreita mahda olla? kysyi Mack.
— Ei täällä niitä eläviä ole, sanoivat Chimb ja Charley. — Ennen on täällä Andien länsipuolellakin ollut boakäärmeitä, mutta niitä ei enää ole näkynyt vuosikymmeniin. "Metsäkissoja", jaguaareja ja puumoja näkee vielä joskus.
— Olen katsellut tuota pensasta kohti. Siellä on kaksi olentoa, jotka liikkuvat ja hengittävät. Katselkaa tarkkaan te, signorita, tuota mustinta paikkaa kohti, teillähän on paras näkö meistä kaikista, sanoi Charley.
— Aivan oikein, signor, siinä on kaksi ihmisen päätä, ja ne todella liikkuvat ja hengittävät, sanoi Chimb.
— Laske, Charley, pari luotia olentoja kohti, sanoi Mack.
— Eiköhän ole parasta olla laskematta vielä, täällä voi olla kymmeniä päitä. Jos me aloitamme, on sota valmis.
— Olkoot eläimiä, ihmisiä tai perkeleitä, kyllä minä lasken, sanoi
Mack.