— Kuuletteko nyt mitään?
— Nyt kuulemme hiljaista lirinää, sanoimme.
— Oikein olemme kulkeneet. Tuo lirinä kuuluu samasta vuoripurosta, jonka suulle tulimme veneellä, sanoi Chimb.
Saavuttuamme pienen joen luo rupesimme etsimään paikkaa, mistä kuivin jaloin pääsisimme yli. Semmoinen löytyikin. Jokipahasen toisella puolella riippui puun oksalla jotakin.
— Käärmekö tuossa on? kysyi Mack.
— Ei täällä käärmeitä ole, vastasi Chimb.
Riippuva esine oli kaksi toisiinsa kiinnitettyä revolveria ja patruunavyötä. Täällä siis oli tai oli ollut kapinan kanssa tekemisissä olevia ihmisiä.
— Eiköhän käännytä ympäri nyt, sanoi Fred.
— Ei se muuta asiaa. Ottakaa nuo vyöt, niistä voi olla meille hyötyä, sanoi Chimb.
Charley ja Fred panivat vyöt ympärilleen. Kun olimme hiipineet pienen joen vasenta rantaa ylöspäin ja päässeet kosken ohi, tuli suvanto, jonka molemmilla puolilla, oli tiheä metsä. Suvanto, jota eivät tähdet päässeet valaisemaan, näytti pikimustalta. Istahdimme suurelle kivelle ja katselimme mustaa suvantoa, joka lepäsi edessämme suuren lätäkön kaltaisena.