— Älä pelkää, Mack, ei se koira pure, joka haukkuu, sanoin.
— Mitä sinä siinä kehnäät maalia laivan sivusta senkin urkkija, huusi kapteeni minulle. Lähtekää heti tiehenne taikka minä…
— Aiomme nousta laivaan ja ottaa mukaamme signorita Chimborazen, sanoi John Stonefield.
— Vai laivaan, te koiransikiöt, sanoi kapteeni ja asettui seisomaan paraatirapulle, estääkseen meitä tulemasta.
— Tieltä pois, huusi Mack, ryntäsi rappuja ylös ja tyrkkäsi kapteenia, samassa silmänräpäyksessä kun tämän revolveri laukesi. Luoti meni veneenpohjan läpi satuttamatta ketään, ja kapteeni lensi pää edellä veneeseen Charleyn syliin. Vielä kuului laukaus, ja luoti meni veneen sivun läpi, mutta samassa sai Charley revolverin pois kapteenin kädestä. Kahakassa oli vene kaatumaisillaan. Peto saatiin viimein vatsalleen veneen pohjalle ja Charley asettui sen selkään istumaan. Molemmat laivan upseerit, ensimmäinen ja toinen perämies, ilmestyivät näyttämölle, revolveri kädessä, ja laivasta kuului melua, rännyt.
— Laskekaa kapteeni siitä kirotusta veneestänne — muutoin pamahtaa, sanoivat bluenosit.
— Laskemme heti, kun te laskette signorita Chimborazon vapaaksi, huusin.
Roistot vetäytyivät loitommaksi ja rupesivat keskustelemaan. Silloin hyppäsi Mack, käyttäen tilaisuutta hyväkseen, veneeseen.
— Me annamme teille mrs. Fiddlerin, jos annatte meille kapteenimme.
Suostutteko tähän vaihtokauppaan?
— Emme suostu, huusimme.