Aika riensi. Laivassa lyötiin kaksi lasia — kello oli yksi. Kannelta ei kuulunut mitään, eikä myöskään laivan sisäpuolelta. Siis roistot nukkuivat viattoman unta. Vahtivuoroa piti vanhanpuoleinen mies ja hän istui torkkuen skantäkillä; sen oli Fred nähnyt uskaltaessaan hiipiä rappuja ylös. Me olimme myös ääneti veneessämme. Ainoastaan kapteeni, joka makasi suullaan veneen pohjalla, puhkui ja kiroili väliin hiljaa. Kun sitten kuulimme vahdinpitäjän kuorsaavan, päätimme heittää irti ja antaa veneemme keinua jonkin matkan päässä laivasta.
— Mikähän rapsahti, sanoi Stonefield.
— Se oli vain vihellyspilli — hälytyspilli — joka putosi nukkuvan vahtimiehen kädestä ja vieri laivan toiselle puolelle, sanoi Fred. Päästyämme tarpeeksi etäälle laivasta, sanoi Mack: — Kuulkaahan, mitä minä kerron ja ehdotan. Kerkisin tuolla ollessani köyttää nuoran peräsintankoon ja heittää sen pään laivan ulkopuolelle. Kerkisin myös nähdä, että sen hytin ikkuna alahangan puolella, jossa Chimb on valvonnan alaisena, vain riippuu saranoillaan ja on tarpeeksi suuri täysikasvuiselle.
Muista laivoista kuului neljä lasia, mutta sitä ei kuulunut bluenose-laivasta.
— Nyt pojat! Ei kuulunut lasin lyöntiä täältä, siis kaikki nukkuvat, sanoi Mack. Soudimme hiljaa lähelle laivan perävannasta ja näimme Mackin asettaman köydenpään riippuvan vedessä, ihan ruorin kohdalla. Mack riisui kengät jaloistaan ja kiipesi kuin kissa köyttä myöten laivaan.
— Antakaa minun kääntyä selälleni, en jaksa enää olla tässä asennossa, sanoi kapteeni.
— Olkaa hiljaa, kuiskasimme kapteenille.
— Jollette suostu pyyntööni, niin rupean huutamaan ja herätän koko laivan, sanoi kapteeni hiljaa kuiskaten.
— Kun selviydymme tästä, niin saatte paremmat olot.
Oli kulunut jo parikymmentä minuuttia, mutta Mackin toimenpiteistä ei kuulunut eikä näkynyt mitään. Arvelimme roistojen kuristaneen hänet ja pistäneen kiinalaisten tavoin puukon kaikessa hiljaisuudessa hänen sydämeensä.