Kello kahdeksan lyötiin kahdeksan lasia, jolloin ylähangan vahti otti laivan huostaansa ja alahangan vahti sai mennä nukkumaan. Kun kello on kaksitoista — kahdeksan lasia — nousee alahangan vahti kannelle ja ottaa vahdinpidon, jolloin toinen vahti menee alas. Tätä peliä — neljä tuntia kannella, neljä tuntia vapaana, niin yöllä kuin päivällä jatkuu sitten niin kauan kuin laiva on purjeiden alla. Seuraavana päivänä kello puoli kaksitoista seisoimme me kolme koulittua purjehtijaa kajuutan katolla sekstantit kädessä ja kiikaroimme tuon tuostakin aurinkoa. Keskipäivällä sai ruorimies määräyksen lyödä kahdeksan lasia, jolloin kello pantiin kahdelletoista. Vanha vuorokausi — 24 tuntia — oli päättynyt ja uusi alkoi (kello 12 päivällä).
Pian oli leveysaste laskettu. Kun annoin peräsimessä seisovalle Fredille uuden kurssin, sanoi hän, toistettuansa saamansa kurssin, vilkaistuaan kompassia ja pyöräytettyään pari kierrosta peräsinpyörää:
— Jumalan kiitos, että ollaan taas vetten päällä! Onpa siitä aikoja kun kynnin valtameren selkää. Kauankohan tätä lystiä kestää!?
Chimb ja Teresia olivat tulleet kompassihuoneen luo ja rouva Fiddler istui telttatuolilla kapeassa käytävässä reilingin ja kajuutan seinän välissä. Olimme tekemisissä kaakkoispasaadin kanssa ja matkalla etelään päin. Laiva kulki hiukan kallellaan. Siinä syy, miksi rouva ei istunut suojapuolen reilingin luona: hän pelkäsi laivan kaatuvan.
— Tule tänne sinäkin, Lelu, ettet suotta kallista laivaa, hän sanoi tytölle, joka noustuaan ylös kajuutasta aikoi mennä suojan puolelle.
— Fred kysyi taannoin, kuinka kauan tätä lystiä mahtaa kestää? Voitteko arvata, mr. West, kuinka pian voimme saapua Britanniaan, ja sanoa, kuinka pitkä matka sinne on? kysyi Chimb.
Tähän vastasin:
— Mahdotonta tietää, kuinka kauan matka kestää, se riippuu tuulista ja ilmoista. Matkan pituus on parinkymmenen tuhannen virstan paikoilla. Sen tien pituutta, jota kuljemme, on mahdoton arvata edeltäpäin, sillä laivamme saa niin kuin muutkin joka päivä pituus- ja leveysasteen laskun mukaan oikaista suuntaansa.
Ei merenkävijä pysy kurssissaan niin kuin maalla kulkija. Laivaa vievät tuuli, aallot ja merivirrat pois siitä kurssista, jota se kompassin mukaan on pitävinään. Mitä myötäisempi tuuli, sen enemmän purjehdittu kurssi pitää yhtä ohjatun kanssa. Jos taas tuuli on vastainen, ja on luovittava, voi käydä niin, että matkaa tehdään paljonkin, mutta määräpaikka lähenee hitaasti — ehkä ei laisinkaan. Voi käydä niinkin, että kuljetaan takaperin.
— Kuinkahan pitkä matka on tästä Kap Horniin? kysyi rouva.