Aluksi merimiehet vetivät suunsa nauruun, mutta huomattuaan, että kapteenin tytärparka on henkisesti sairas, he surkutellen kääntävät pois katseensa, eivätkä ole näkevinään mitään. Lelu tavallisesti pysyttelee rouva Fiddlerin vanavedessä — tai oikeammin tämä aina riippuu kiinni japanittaressa. Lelu on viime aikoina ottanut tavaksensa pyörähtää etukannelle kanssin kokkapuolelle, milloin vain ensikertalainen, Jim Peg (Peg merkitsee nappula) siellä yksinään askaroi.
— Mitä sinä, Lelu, täältä haet? sanoi Jim.
— Tulin vain tänne katsomaan, näkyykö kokasta kaloja.
— Ei siellä mitään kaloja näy, sanoi Jim.
— Vai ei näy. Saanhan sitten katsella sinua, ollaanhan vanhoja tuttavia Rose Fiddlerin ajoilta.
— Ollaan kyllä, pikku geisha. Mutta lennä pois alahangan puolitse; tuolta tulee mrs. Fiddler.
Asiahan oli selvä. "Ensikertalainen", joka ei enää ollutkaan ensikertalainen, koska oli jo toisen laivan jungmannina, oli kaunis, rohkea merimiehen alku, vaikkakin vielä näytti nappulalta katsellessaan sinisillä, rehellisillä ja lapsellisilla silmillään maailmaa. Pikku geisha, joksi häntä joskus sanottiin, ei ollut japanilaisessa merkityksessä mikään geishan alku. Hän oli kaunis, vartaloltaan pienenläntä nuori nainen… Ei hän oikeauskoisen japanilaisen samuraimiehen silmissä ollut kaunotar, koska ei ollut "puhdasverinen". Isä oli englantilainen herra ja äiti japanitar — geisha.
Teresiaa vaivasi liian hyvä muisti. Kapteeni tosin toivoi ja melkeinpä uskoikin tytön vähitellen kadottavan tämän kykynsä, mutta perästä kuuluu. Kapteeni oli pyytänyt Chimbiä käyttämään ihmeellistä valtaansa Teresiaan siihen suuntaan, että tämä unohtaisi tuon paronipojan. Mrs. Fiddler taas oli toivossa saada Kap Hornin kohdalla tavata miehensä. Entä Chimb!? Kuinkahan hänen laitansa oli? Hän, jonka sydän oli niin hellä, että hän lähimmäisensä edestä olisi antanut sielunsa ja ruumiinsa, oli sydämetön. Yksi meistä neljästä oli ollut siinä toivossa, että hän saa Chimbin sydämen: se oli tuo rikas, kunnon mies ja ensiluokan gentlemanni, Charles Clarck. Hän oli kerran, kauan asiaa mietittyään, uskaltanut sanoa Chimbille:
— Saanko kätenne, kun tulemme Englantiin?
— Saatte sen heti puristettavaksenne, mutta ei sen kauemmaksi.