— Saanhan koettaa nukkua paremmin huomenna, kun olemme Sierra
Nevadan toisella puolen, hän ajatteli.
Hän ei ollut peloissaan, mutta häntä häiritsivät vähän nuo matkatoverit, jotka kuiskasivat isäntänsä korvaan: "Ei tämä matka onnistu." Kerran hän potkaisi niin kovasti matkatoveria, joka neuvoi häntä kääntymään takaisin ja jättämään sikseen koko Euroopan-matkan, että seinän takana nukkuva jenkki rupesi nyrkillään takomaan seinää ja uhkasi lähettää naapurilleen lyijypilleriä lääkkeeksi. Nämä uhkaukset eivät laisinkaan häirinneet mr. Christopheria. Päinvastoin.
— Vai lyijypilleriä! hän sanoi itsekseen. Matkatoverit vetäytyivät nyt loitommalle; hän tuskin tiesi niistä enää. Hän pani kengät jalkaansa, peseytyi ja oikoi jäseniään. Sitten hän istahti, otti lompakostaan paperin, jossa oli lyijykynäpiirros, ja aikoi ruveta katselemaan sitä. Juna, joka oli kulkenut hyvin hiljaa ylämäessä, seisahtui, kun ensin oli tuntunut laimea törmäys. Hän ei pannut paperia takaisin lompakkoon, vaan pisti sen poveensa paidan alle. Veturit olivat puskeneet radalle asetettua estettä vastaan ja hypänneet kiskoilta saamatta mitään vikaa. Mr. Christopher ei hätääntynyt vähääkään, hän vain tarkasti ampuma-aseensa ja pisti ne piiloon huomattuaan niiden olevan kunnossa. Junan palveluskunta ja matkustajat oli nyt hälytetty. Naiset, lapset ja pelkurimaiset miehet olivat heittäytyneet lattialle pitkäkseen, välttääkseen ikkunoista tulevia luoteja. Oikeat jenkit sitä vastoin seisoivat revolverit käsissä ovien luona. Aika kului, mutta laukauksia ei kuulunut eikä ryöväreitä näkynyt. Missähän ne mahtavat viipyä? Odotettiin kaiken yötä hyökkäystä, mutta sitä ei lopultakaan tullut.
Ennen aamun sarastusta lähetettiin kaksi aseistettua junamiestä resiinalla lähimmälle idän puolella olevalle asemalle hakemaan apua. Sinne oli kaksikymmentäviisi virstaa. Puolenpäivän ajoissa tulikin kaksi veturia työntäen edessään kahta pitkää avonaista tavaravaunua, lastattuina miehillä ja nosto- ynnä muilla koneilla. Mr. Christopher, jolla ei ollut mitään hermoja siitä hetkestä, kun juna törmäsi esteeseen, siihen saakka, kun vaara näkyi olevan ohi, oli nyt taas näiden vallassa. Tätä ei kuitenkaan, voinut huomata hänen kävellessään edestakaisin radalla ja väliin tarkastaessaan veturin radalle nostamista ja radan korjaamista. Jos joku olisi tuntenut mr. Christopherin ja hänen tapansa, olisi hän mahdollisesti voinut arvata, että tämä oli hermostunut, sillä hänellä oli piippu hampaissaan.
Puoliyön aikana juna lähti kapuamaan tai oikeastaan jatkamaan kapuamistaan ylös Sierra Nevadan harjanteelle.
Christopher istui hytissään ja katseli ennen mainittua lyijykynäpiirrosta, kun junailija koputti ovelle ja astui sisään.
— Sir! Tulin vakuuttamaan teille, että saatte tästä lähin nukkua rauhassa, sillä meillä on nyt niin paljon aseistettuja miehiä mukana, että voimme ottaa vastaan vaikka koko sioux-lauman.
— Vai niin, hyvä on! Mutta kokonainen vuorokausi on mennyt hukkaan.
Mr. Christopher oli laskenut ehtivänsä New Yorkiin 6 tuntia ennen Englantiin menevän laivan lähtöä. Junan saapuessa näiden viivytysten jälkeen New Yorkiin, on laiva jo lähtenyt. Uusi laiva lähtee viikon kuluttua. Voihan niitä esteitä vieläkin tulla, ennen kuin juna ennättää Atlantin rannalle. Tuskinpa ne sentään voivat ottaa kokonaista viikkoa.
— Täytyy juoda paljon jäävettä.