Piippujen tuprutessa ja kärytessä — Mossroos ei tuoksunut, se haisi — keskusteltiin laivan tulevasta kapteenista ja ensimmäisestä perämiehestä.
— Kun eivät vain lähettäisi vanhapoika Holgersenia kapteeniksi.
— Mikä hänessä on vikana? kysyivät toiset.
— Hänhän on niin itara ja varovainen, ettei uskalla pitää tarpeeksi purjeita pienimmässäkään tuulessa.
— Sittenhän ei tarvitse pelätä, että tullaan liian aikaisin perille. Hän on tosin varovainen, mutta eihän se mikään vika ole. Kuuluu muuten olevan hyväntahtoinen ja rauhallinen mies, eikä rasita alaisiansa joutavan päiväisillä töillä, kertoi joku.
— Minä tunnen hänet paremmin kuin kukaan teistä, vakuutti eräs miehistä. — Hän on ensiksikin rikas ja se on pahan merkki. Hän ei ole ollut merillä vuosikausiin, vaan elänyt koroillaan, ja sitten on hän sellainen pelkuri, että istuu kajuutassa, kun vähänkin tuulee. Sellainen se Holgersen on. Minun kanssani ei kannata kiistellä.
— Hän olisi omiaan tähän laivaan. Sittenpähän saisi joku näistä matameista itselleen miehen, sanoi Löflund.
— Suu poikki, mieshän lähentelee kuuttakymmentä. Kopistakaa piippunne tyhjiksi, niin saatte vielä piipullisen tästä; ei tätä joka päivä tarjota. — Ikävä, että kapteeni Bäck kadotti kuunarin, vaikka jäihän henki jäljelle ja paljon rahaa.
— Kuunarilla ei taida olla hätääkään, se on ruvennut nousemaan pystyyn. Niemen kärki suojelee sitä, ja se makaa pehmeällä hiekalla. Sitäpaitsi lavanton suunta on hiukan muuttunut, arveli pursimies.
— Lavanto ei muuta suuntaansa. Se on yhtä kova ja totinen kuin Jumalan sana, mutta virta muuttaa suuntaansa niinkuin väärä profeetta jaaritustaan.