Hän makasi silmät auki.
— Kuinka voitte?
— Voin paremmin, onko sinulla nyt aikaa istua luonani, niin kerron loput?
Minua rupesi jo hermostuttamaan.
— En tahdo enää kuulla mitään. — Olin lisäämäisilläni: »Minä viis veisaan teidän rakkausjutuillenne. Kertokaa ennen vaikka meren kaloille», mutta nähdessäni nuo kauniit, kalpeat kasvot tyynyllä en hennonut. Lisäsin vain:
— Miksi niin välttämättä tahdotte kertoa minulle? Hän hymyili hiukan vastatessaan:
— Olet kovin nuori, West. Mutta ehkä juuri siksi minä tahdon kertoa. Pääasia on, että sinä kuuntelet, tai minä kostan ja usko pois, että minä osaan kostaa.
— En sitä pelkää.
— Rukoilen: älä jätä minua nyt yksin.
— Hyvä, odottakaa vähän, käyn kannella ja otan selvää tilanteesta ja samalla soitan kaksi lasia, koska kello on kohta yksi.