Menin ja soitin kaksi lasia. Naapuri vastasi soittamalla myöskin kaksi.
— No, kertokaa nyt viivyttelemättä.
— Magdahan on äidin luona, eikö niin?
— Sinne jätimme hänet eilen.
— Pieni, rakas lapseni! Halvorin lapsi! Halvor kosi minua, mutta hänen isänsä pani vastaan. Ja sinä olet nähnyt hänen isänsä. Silloin Halvor päätti lähteä valtameren toiselle puolelle. Hän ja kaikki yleensä luulivat, ettei vanhalla Sörensenillä ollut enää jäljellä pitkää elonaikaa. Lääkärit arvelivat, että häntä vaivasi syöpä. Sörensen oli isältään ja isoisältään perinyt suuret rikkautensa ja Halvor ja Hildur olivat ainoat perilliset. Sitten kun vanhus oli mennyt manalle, piti Halvorin palata takaisin kotiin.
Päivää ennen Halvorin lähtöä menimme, hän ja minä, Mockereviin. Tahdoimme olla kahden, ennenkuin eroaisimme. Silloin tosin kuvittelimme eron aivan lyhyeksi. Noustuamme maihin ja kiinnitettyämme purjeveneen kiipesimme kalliolle. Istuimme käsi kädessä kauan aikaa. Halvor silitti päätäni ja suuteli kyyneleisiä kasvojani ja sanoi viimein: »Pese, pieni Kirsten, kyynelet kasvoiltasi, tuossa vuoren kolossa on sadevettä.» Kun olin sen tehnyt ja vähän rauhoittunut, tartuin Halvorin kaulaan, ja me vannoimme toisillemme uskollisuusvalan, jonka piti kestää koko elinaikamme. Sanoin: »Kuule Halvor, minähän se kosin, eikö niin?» — »Niin, rakkaani ja kiitos, että sen teit», vastasi hän. — »Ja olemmehan ehdottomasti päättäneet mennä naimisiin?» — »Olemme, rakkaani, jos vain saamme elää.» — »Siksi, omani, meidän täytyy vihkiytyä, niin kauan kun tiedämme elävämme.» — »Jos olisi tässä Pappi, niin voisimme heti antaa vihkiä itsemme; ehkä huomenna ennen lähtöäni saamme siihen tilaisuuden.» — »Mutta, Halvor», sanoin minä, »onhan meillä tässä suuri mahtava meri, joka meitä köyhiä norjalaisia elättää, olkoon se meidän pappimme ja todistajamme!» — »Olkoon niinkuin tahdot, armaani», vastasi Halvor. Kun sitten auringon laskettua läksimme Mockerevista, olimme mies ja vaimo.
Kirsten-rouvan kertomus katkesi taas vähäksi aikaa, sillä kelloni oli puoli kaksi ja minun täytyi kiirehtiä kannelle. Löin kolme lasia ja sain naapurilaivalta vastaukseksi kolme lasia. Koska kaikki näytti rauhalliselta, menin jälleen Kirstenin luokse.
— Taas olet viipynyt. Olet liian virkaintoinen.
Autoin Kirstenin istumaan ja kysyin:
— Missä Halvor nyt on?