— Purjeiden jiikaus- ja raakojen laskuköydet kuntoon heti! huusin miehistölle.
Lyötiin kahdeksan lasia — kello oli kahdeksan, ensimmäinen perämies tuli kannelle.
— Mikä nyt? kysyi Eddi Stroom.
— Mene katsomaan ilmapuntaria.
Onpa se veitikka laskenut. Kaiketi saamme hirmumyrskyn tänä yönä, sanoi
Eddi, kun palasi kannelle.
Menin hyttiini, puhdistin piippuni, täytin ja sytytin sen. Katsoin taas ilmapuntarin kujeita; se näytti yhä laskevan. Kun Eddin vahti kello kaksitoista oli ohi, ja minä otin vastaan vahtini, ei mitään muutosta ilmaan nähden ollut tapahtunut. Kapteeni Holgersen oli kerran näyttäytynyt, valittaen, että jalkoja särki kauheasti.
Samassa kuin yksi lasi lyötiin — kello oli silloin puoli yksi yöllä — leimahti salama lounaassa.
— Salama kirkkaalla taivaalla, sanoi ruorimies, jona oli timpermanni.
— West! tule tänne, kuului Kirstenin ääni.
— Mikä hätänä? kysyin, kun astuin Kirstenin hyttiin.