— Onko jotakin tekeillä? Olen levoton; mitä Hildur siellä kannella kärkkyy, taikka olisinko nähnyt unta.
— Ei siellä ole näkynyt Hilduria. Saamme kohta jumalanilman, joko myrskyn tai ukkosen, ehkä molemmat yhdellä kertaa. Älä pelkää, kun kuulet melua. Rupeamme vähentämään purjeita. Ensin pramipurjeet; puuvenpramit on jo aikaisemmin otettu pois.
Pramipurjeet otettiin ensin alas ja sitten prikipurje.
Ei ollut vähääkään tuulta, mutta louna tuuditteli prikiä. Se käänteli sinne tänne. Kun alus ei liiku eteenpäin, niin ei ruoterista ole apua, käänsi sen mihin tahansa.
— Katsokaa tuonne, toinen perämies.
Taivaan rannalla lounaskolkassa oli ruvennut salamoimaan. Siellä oli sysimusta seinä, jossa liikkui tulisia viivoja ristiin rastiin.
— Jumala kirjoittaa mustalle taululle, sanoi timpermanni.
— Kaikki miehet kannelle! huusin.
Tämä oli kuulunut sekä kanssiin että kajuuttaan, ilman että ovesta tarvitsi huutaa miehiä ulos. Kohta kaikki saapuivat kannelle.
— Skuutit irti, märssypurjeet alas, iso- ja etupurje, molemmat jiikataan!