XXII.
Eräänä päivänä seisoin Kirstenin kanssa kannella, antaen hänelle tavanmukaista opetusta purjehdustieteessä. Hän kuunteli innokkaasti, mutta pian kumminkin eksyimme muistelemaan Cadizin seikkailuja.
— En tiedä, sanoi Kirsten, miten minusta tuntuu niin varmalta, että vielä kohtaamme monta niistä ihmisistä. Kun ihmisellä on merimiesverta suonissaan, niin aavistuksilleen ei mahda mitään.
— Ei tuo ole mikään järjetön aavistus, vastasin. - Pian sinä suoritat kapteenintutkinnon ja vielä monta kertaa lastaat Cadizissa.
— Mieluummin ottaisin sinut kapteeniksi.
— Kiitän nöyrimmästi, mutta minulle ei sovi niinsanotun »lippukipparin» virka.
— Saadaan nähdä. Muistatko muuten sitä »vaaleaveristä»? Eddi Stroom kurkisti kajuutan peräovesta. Kuitenkin nähtyään, että seisoin käsikoukussa Kirstenin kanssa, vetäytyi hän takaisin.
— Herra Stroom, miksette nuku, teillähän on vapaavahti. Kyllä toinen perämies, jolla on vahti, päällikkyyden hoitaa! huusi Kirsten.
— Anteeksi, aioin vaan katsella tähtitaivasta. Pohjantähteä ei näy enää ensi yönä. Vaimoni ja minä katselemme tuota tähteä. Katseemme yhtyy siinä.
— Puhutte roskaa. Pohjantähti näkyy vielä muutamia päiviä. Sitäpaitsi me pidämme kyllä huolen tähtitaivaasta. Eddi hävisi.