* * * * *
On hirvittävä ilma, luulisi maailmanlopun olevan käsissä. Se ilma, mikä meillä oli vähää ennen kuin tulimme pasaadiin, oli leikkiä tämän rinnalla. Kaikkien raakojen päässä palaa lakkaamatta tuli, jonka väri vaihtelee. Valkoista, punaista, keltaista, sinistä ja vihreää tulta vaihtuu, mutta toisinaan yhtyvät kaikki värit, spectraalianalyysi toisin sanoen. Se on kaunista, mutta hirveätä katsella. Jonkin kerran tuli lakkaa, silloin vallitsee synkkä pimeys. Mutta heti taas on kaikki tulessa. Ei voi erottaa käykö ukkonen, sillä niin kovasti vesi lyö laivan kanteen, kattoihin ja mereen. Tätä kestää melkein koko yön. Ei ole vähääkään tuulta. Kapteeni Holgersen seisoo keskikannella pidellen kiinni ison veneen laidasta, joka on niin kuin muutkin veneet täynnä vettä. Kun laiva joskus vähän kallistuu, loiskahtaa vesi, joka on veneen laitojen tasalla, kannelle. Tuntuu siltä kuin tiinullinen vettä läiskähtäisi maahan. Tekee mieli uskoa, että taivas lopulta kaataa kaikki vetensä päällemme ja upottaa meidät. Näyttää siltä kuin vedenpaisumus ja helvetti olisivat yhteistoiminnassa. Pujahdan pikimmältäni kajuuttaan nähdäkseni, miltä siellä näyttää. Salongin lamppu on sammunut, sillä vuotava katto on laskenut vettä sen päälle. Luulisi, että katto romahtaa alas, niin kova on jytinä.
Vihdoinkin loppuu yö ja tummanharmaa päivä koittaa sen sijalle. Sade hellittää vähän ja vähitellen loppuu tulituskin.
— Kuulkaa, meidän pitäisi saada signaalilamput palamaan, sanoi
Holgersen.
— Sitä on jo koeteltu, mutta se on mahdotonta. Vesi on kastellut sydämet ja öljyyn on mennyt vettä.
— Mutta onhan meillä reservilamput.
— Ne ovat myös epäkunnossa. Meidän päällemme ei kuitenkaan pääse nyt kukaan purjehtimaan, emmekä me toisten laivojen päälle, kun ei ole tuulta.
— Kulkevathan höyrylaivat ilman tuulta.
— Ei tänne tule höyrylaivoja ja nythän on päivä, jos kohta pimeä.
— Kenties olette oikeassa.