Vein hänet hyttiinsä, riisuin kengät hänen jaloistaan ja pistin kuumemittarin kainaloon. Kuume oli korkea.
Mitä nyt voin tehdä? En mitään. Tämä isku oli kovin, mitä olen kokenut.
— Älä kauhistu, kaikkien on kuoltava ennemmin tai myöhemmin. Minä lähden huomenna ja sinä ehkä ylihuomenna, lohdutti Kirsten. — Tapaamme toisemme hyvin pian siellä.
Kokki avasi hytin oven ja ymmärsi kaikki. Istuin sairaan luona koko yön.
— Sairaalan laiva tulee, sanoi kokki, avaten oven kello kahdeksan aikaan aamulla.
Kirsten havahtui ja raoitti silmiään.
— Nyt minun siis pitää erota sinusta, Magdasta, kokista ja Delfinestä.
Lankesin polvilleni ja pyysin, että Jumala ottaisi minun henkeni ja säästäisi Kirstenin. Minua ei kukaan kaipaa, mutta monet kaipaavat häntä. Delfine kuitenkin enemmän kuin kukaan muu.
Lääkäri tuli sisään, katsoen ystävällisesti ja liikutettuna tuota näkyä. Tutkittuaan sairasta, hän käski neekerien nostaa hänet alas laivaan.
— Ei! Minä kannan hänet itse, sanoin.