Kerran heräsin siihen, että joku liikkui läheisyydessäni. Katselin ympärilleni ja näin, että katolinen pappi oli polvillaan vuoteeni vieressä. Kuumehoureissani luulin, että minut aiottiin siirtää kuolemaan toiseen huoneeseen ja että pappi sitä ennen siunasi minut. Sairaat, jotka ovat kuolemaisillaan, viedään eri huoneeseen, »kuoleman saliin», jotteivät huudoillaan häiritse ja peloita muita sairaita. Sitäpaitsi muuttuvat kuolevan kasvot ja koko ruumis keltaisiksi, mistä taudin nimikin, keltarutto, johtuu.
— Älkää pelätkö, sanoi pater hyvällä englanninkielellä. Minä olen tullut tänne erään norjalaisen keltaruttoa potevan naisen pyynnöstä, joka makaa sairaalarakennuksen toisessa päässä. Hän käski minun ottaa selvää voinnistanne ja rukoilla Jumalaa, että Hän antaisi teidän tulla terveeksi. Hän on hyvä uskovainen ihminen ja minä luulen, että Jumala antaa hänen jäädä eloon, vaikka hän onkin protestantti. Teitä ei ollut vaikea löytää, tehän olette venäläinen, siis kreikkalaiskatolinen, kuten sänkynne kohdalla riippuvaan tauluun on kirjoitettu. Olemme siis tavallamme uskonveljiä, vaikka meidän roomalaiskatolisten uskonto on puhtaampaa kuin teidän.
Tämä paterin käsitys oli aivan yleinen siihen aikaan.
Ainoa, minkä muistan ensimmäisestä sairaalassa oloni päivästä on, että minulle annettiin puoli kahvikupillista risiiniöljyä, ja että sen jälkeen heräsin tuskallisiin poltteisiin. Rinnalleni ja samoin molemmille pohkeilleni oli pantu »Espanjan kärpänen». Kun tämä repäistiin pois, lähti nahka mukana. Kun tästä aiheutunut kipu oli ohi, nukuin heti. Mutta pian tunsin toisen kivun, joka ei ollut lievempi ensimmäistä, ehkä ankarampi. Aloe-nesteeseen kastettu rätti pantiin nyt nahattomalle rinnalle ja pohkeelle. Kipu ei kestänyt kauan, sillä menin taas tajuttomaksi; enkä tietänyt vuorokausiin tästä maailmasta mitään. Jonkin kerran tajusin hämärästi, että viereisestä sängystä kannettiin pois kuolevia tai kuolleita ja uusia sairaita tuotiin sijaan.
Pater kävi usein luonani rukoilemassa.
— Kyllä teistä tulee terve, jos vain syötte. Lääkäri on sanonut, että kuume vähenee. Toista on norjalaisen naisen. Ellei kuume huomenna rupea alenemaan, niin hän kuolee.
Lääkäri ja mies, joka kantoi ruokatarjotinta, portugalilainen, tulivat nyt viereeni. Neekerit eivät saaneet olla kantamassa ruokaa.
— Syökää, nuori mies, muuten kuolette, sanoi englantilainen lääkäri.
Ellei pater olisi kertonut Kirstenin heikkoudesta, olisin ehkä voinut nauttia ruokaa. Seuraavana päivänä olin huonompi. Pater tuli taas luokseni, hymy huulillaan.
— Rukoukseni ja hänen tahtonsa jäädä eloon, ovat auttaneet. Hän on nyt paljon terveempi kuin eilen.