— Tehän vasta laulaja olette, Mr. Nelson, sanoi lordi, ja tilasi »Black and Whiteä».
— West! Minä menen nyt nukkumaan, kun olen huomannut, että Nelsonista ja luostarineidosta tulee vielä pari. Kuu vaeltakoon yksinään kuin Jerusalemin suutari — sanoi Kirsten.
Hildur, joka nyt oli emäntänä Polestarissa, saattoi Kirstenin tämän hyttiin.
Koitti seuraavan päivän aamu. Ei oltu paljon nukuttu, lukuunottamatta
Kirsteniä ja Magdaa, jotka väittävät nukkuneensa kuin porsaat.
Luostarineito ja Nelson olivat äänettömästi laulaneet duettoja eikä lordin ollut tarvinnut sytyttää piippuaan, vestaali kun oli pitänyt sen palamassa kaiken aikaa.
Aurinko oli tullut näkyviin Sokeritopan seinästä.
— On aika lähteä, sanoivat Hildur ja lordi. Lähdimme kahdella veneellä »kuolemanhuvilan» laituria kohti. Pater seisoi sattumalta rannalla.
— Pax vobiscum, rauha olkoon kanssanne, hän sanoi ja paljasti päänsä.
— Niin myös teidän kanssanne, vastasi Kirsten, syvään kumartaen.
»Sisar» laskeutui kädet ristissä polvilleen, ja me miehet kumarsimme syvään, paljastaen päämme. Pater tuli »sisaren» luo ja viittasi häntä nousemaan.