— Tahdotteko hyyryn priki Delfineen, pojat, niin pääsette Norjaan,
Espanjaan ja Brasiliaan? sanoi kapteeni meille.
Minä, joka olin päättänyt niin pian kuin suinkin lähteä merille jatkamaan purjehdusharjoitustani, mikäli mahdollista ulkomaalaisessa laivassa, olin heti valmis ja vastasin:
— All right, kapteeni.
Löflund, jota meripoikain kesken sanottiin Kangas-Fiian pojaksi, koska hänen äitinsä myi kangasta Porvoon torilla, sanoi ensin haluavansa mennä äitinsä kanssa asiasta neuvottelemaan.
Lähdin siis kapteeni Bäckin seurassa merimieshuoneeseen, minne vähän myöhemmin Löflundkin saapui. Siellä »mönsträttiin» sitten kaksi suomalaista meripoikaa, ja he joutuivat nyt Norjan lipun suojeluksen alaisiksi.
Delfine purjehti ensin Helsinkiin, jossa otettiin lankkulasti, ja sieltä norjalaiseen kaupunkiin Kristiansandiin. Siellä mönsträttiin laivaan ensimmäinen perämies, kokki ja kaksi matruusia. Sitäpaitsi saimme sieltä laivaan kaksi naisihmistä, nimittäin kapteenin rouvan ja tyttären. Kapteenin rouva oli nuori, vasta puolivälissä kolmattakymmentä. Hän oli tuota pitkähköä, kapeakasvoista tyyppiä, jonka usein tapaa germaanilaisten naisten keskuudesta. Kastanjanruskea tukka aaltoili toisella puolen otsaa melkein teräsharmaitten silmien tasalle. Viisivuotiaasta Magda-tytöstä saattoi arvata, että hänestä vielä kehittyisi kauniin äitinsä kuva. Hipiä heillä molemmilla oli kuin mansikkamaito, ja mieluisilta kuin Brasilian banaanit he tuntuivat meistä Delfinen miehistä: äiti kuin ihana kypsä etelän hedelmä, tyttönen kuin raakilo. Heti alusta me miehet, kuten sanottu, miellyimme heihin. Nuori, kaunis kapteeninrouva toimitti laivaan tultuaan miehistölle pienet kahvikekkerit, joissa kahvin ja leivän lisäksi tarjottiin ryyppy akvaviittiä, norjalaista viinaa. Kun miehet olivat saapuneet laivaan, olimme valmiit jatkamaan matkaa Espanjaan.
Ilmakin näytti lupaavalta, sillä puuvenprammi-tuuli puhalsi koillisesta. Kun ankkurinhiivaus oli alkanut miesten laulaessa vanhaa ankkurinhiivauslaulua »Det skall byggas ett skepp uti norden», saapui äkkiarvaamatta laivaan sanantuoja, joka antoi kapteenille sähkösanoman. Luettuaan sen ukko Bäck raivostui. Hän kiskaisi lakin päästään, heitti sen laivan kanteen, sylkäisi siihen ja alkoi sitä polkea. Hänen katkonaisesta kiroilustaan saimme tietää, että Sörensen, laivan omistaja, oli käskenyt heti purjehtia Trondhjemiin. Ymmärsimme kyllä suotuisaan säähän nähden kapteenin suuttumuksen, mutta suurin osa miehistöä iloitsi, sillä olihan hauskaa vielä poiketa kotimaahan. Kauniiseen rouvaan ei määräys näyttänyt tekevän mitään vaikutusta. Ankkuri hiivattiin ja purjeet, toinen toisensa jälkeen, nostettiin.
Ihana koillistuuli puhalsi ja ellei tuota Trondhjemiin palaamiskäskyä olisi tullut, olisi meillä ollut hyvä myötäinen yli koko Pohjanmeren aina Englannin kanaaliin saakka. Mutta kun matkan määrä muutettiin, oli asianlaita toinen. Nyt saatiin melkoisesti prässätä, muutella purjeiden suuntaa, ja luovia ennenkuin päästiin Trondhjemin vuonoon. Matkaa siis kesti, mutta kaikki loppuu aikanaan, ja niin vihdoin olimme tuossa vanhassa Ruotsin ja Norjan unioniajan kruunauskaupungissa, jonka kuuluisassa tuomiokirkossa vielä nykyjäänkin Norjan kuninkaat kruunataan. Delfine laski ankkuriin Trondhjemin väylälle.
Valtiopäivämies ja konsuli Sörensen tuli veneellä laivaamme. Hän oli oikea sen ajan norjalaisen vanhan-herran perikuva: nelikulmainen pää tuntui melkein liian isolta lyhyenlännälle vartalolle, mutta jyhkeä, sileäksi ajeltu leuka, joka pisti esiin kahden valtavan poskipartatupsun välistä, todisti, että hänessä yhä oli miestä ajamaan tahtonsa läpi. Hän oli salaperäisen näköinen, ja pistävät vilkkuvat silmät tuntuivat tunkeutuvan joka soppeen, kun hän kyseli laivan asioita, etenkin sen merikelpoisuutta. Hän ei sanallakaan maininnut syytä, miksi Delfinen oli täytynyt muuttaa matkansa suunta ja saapua Trondhjemiin, eikä ukko Bäck myöskään uskaltanut sitä urkkia. Koko laivaväki töllisteli häntä kuin suurta kysymysmerkkiä. Arvailtiin sinne ja tänne: olikohan ehkä kapteeni Bäckille annettu potkut ja mistä syystä?
Päivät kuluivat. Joka ilta kuuden jälkeen sai miehistö mennä maihin. Minäkin kävin miltei joka päivä kaupungilla, sillä pääsin kapteenskan soutajaksi. Pikku Magda vietiin isoäitinsä, rouva Störrupin luo ja jäi päiviksi sinne. Soudellessani Kirsten-rouvan kanssa tutustuin kaupungin ympäristöön ja väestöön.