Trondhjemin luonto on kaunis ja suurenmoinen, mutta samalla synkkä. Ihmisetkin siellä ovat toisenlaisia kuin muualla. Heidän surunsa oli mustana ja synkkänäkin täydellisesti hillittyä. Heidän ilonsa taas ei ollut, niinkuin monien muiden, äänekästä ja räikeää, vaan sellaista kuin atleetin, joka voittajana palaa areenalta, tyyntä ja tyytyväistä, vaikkakin kömpelöä. Trondhjemin miehet olivat naisiin verraten rumanpuoleisia. He joivat mielellään mainiota akvaviittiänsä, joka teki heidät kerskuviksi ja toraileviksi sekä tappelunhaluisiksi. Tappelussa siellä ei käytetty, niinkuin meillä, puukkoja, vaan »norjalaisia kalloja»; miehet ja vieläpä naisetkin, varsinkin jos oli rakkausasiat kyseessä, ryntäsivät päät vastakkain toisiansa vastaan, aivankuin pässit puskiessaan. Tästä syntyi paukkina niinkuin keilaradalla.
Trondhjemin naiset taas olivat yleensä kauniita. Heidän joukostaan tapasi suuriakin kaunottaria, sellaisia kuin kapteeninrouva Kirsten Bäck. Norjalainen nainen eroaa ruotsalaisesta esimerkiksi siinä, että edellinen juoksee miesten perässä, jälkimmäisen perässä taas juoksevat miehet. Kaikki oli kuitenkin suhteellista siellä, kuten muuallakin.
Trondhjem oli siihen aikaan täydellinen merimieskaupunki. Asukkaista oli kolme neljäsosaa naisia ja yksi neljännes miehiä, viimeksimainitut kun olivat ulkona joko merimiehinä tai kalastajina. Kaupungin naisväestön muodostivat suurimmaksi osaksi kapteenien, perämiesten ja tavallisten pikipöksyjen vaimot ja tyttäret, siis kaikki elivät meren armoilla.
Trondhjemissä muodostui nyt yleiseksi puheenaiheeksi, etenkin merimiespiireissä, priki Delfinen odottamaton kotiintulo. Ihmeteltiin, kuinka se täysilastissa, joka aiottiin viedä Espanjaan, laiskana viikoittain lepäili väylällä. Kallis ja pitkä lepohetki sille ja miehistölle suotiin, mutta mitäpä se kehenkään kuului, olihan Sörensen rikas, arveltiin.
Samaa asiaa pohdimme mekin Kirsten-rouvan kanssa soudellessamme Trondhjemin selän rannoilla huvilasta toiseen. Minusta olivat nämä souturetket erittäin hauskoja, sillä me keskustelimme vapaasti keskenämme kaikista asioista taivaan ja maan välillä. Kirsten-rouva oli jo ehtinyt kertoa minulle yhtä ja toista menneisyydestäänkin. Minua rupesi jo kiusaamaan hänen pyytämätön luottamuksensa, ja niinpä kerran, kun hän taas aikoi jatkaa kertomustaan, minä keskeytin hänet:
— Kapteenska on hyvä eikä jatka. En ole utelias ja lienee parasta, etten mitään tiedä.
Tähän hän vastasi:
— West, sinä olet pyynnöstäni kertonut minulle itsestäsi ja menneisyydestäsi. Sinä olet hyvän kodin lapsi ja sivistynyt ihminen ja sellaisia tapaa laivoilla harvassa.
Hän sinutteli, sillä norjalaisissa aluksissa oli päällystö ja miehistö kuin samaa perhettä. Arvoero ei ollut läheskään niin suuri kuin muiden maiden laivoissa, ja miehistön ruokakin oli miltei samaa kuin päällystön.
— Minä nyt kerta kaikkiaan tahdon kertoa tarinani, kuuntelet tahi et.