Espanjalais-amerikkalaisessa sodassa, jossa amiraali Cervera toimi Espanjan laivaston komentajana, saatiin nähdä, minkälaisiin typeryyksiin sukuperäamiraali voi tehdä itsensä syypääksi. Hän vei laivastonsa Santiago de Cuban mutkaan kapean salmen kautta, luullen olevansa siellä turvassa. Amerikan laivasto makasi ulkopuolella, odotellen espanjalaisten laivastoa, jonka ennemmin tai myöhemmin piti madella ulos kapeasta salmesta, niinkuin metsäsika ryömii luolastaan. Kun espanjalaiset alkoivat liikehtiä, niin amerikkalaiset tukkivat salmen suun upottamalla laivan salmen kapeimpaan paikkaan. Sen jälkeen amerikkalaisilla ei ollut muuta tehtävää kuin pommittaa Espanjan laivat upoksiin. Ja tunnusmerkillistä espanjalaisen luonteelle on, että kun sähkösanoma espanjalaisen laivaston häviöstä saapui Madridiin, niin Cortes — eduskunta — kokoutui ja sen presidentti ilmoitti surusanoman saliin kertyneelle kansalle: »Viimeinen toivomme on pettänyt meidät. Laivastomme on ammuttu upoksiin. Cuba, Antillien helmi, tuo hedelmällinen, mineraalirikas saari ei ole enää omamme. Mutta, kansalaiset! Espanjan kunnia on pelastettu.»
Vittorion komentajalla oli oma käsityksensä Skandinavian niemimaasta ja kansasta; Suomenmaasta hän tuskin tiesi mitään. Mietittyään jonkin aikaa hän hoksasi, että Venäjän Suomi-nimisessä maakunnassa oli pohjoisessa Arkangelsk ja etelässä Helsingfors. Näistä kaupungeista, joiden ympäristössä kasvaa paljon honkia ja kuusia, tuovat venäläiset laivat lautoja ja lankkuja Espanjaan. Täältä ne vievät suolaa kotimaahansa. Norjasta hän tiesi sen verran, että tästä maasta tuodaan paljon kuivattua turskakalaa Espanjaan paaston ajaksi. Ruotsin ja Suomen viennin hän käsitti suunnilleen yhtä suureksi. Kansan sivistyksestä hän arveli, että noin kuusi prosenttia väestöstä on lukutaitoista. En jaksanut enää pysyä nahoissani.
»— Anteeksi, herra komentaja, teidän tietonne ovat hiukan vanhentuneita.»
En ehtinyt sanoa sen enempää, sillä Kirsten purskahti nauruun, ja upseerit olivat tukehtumaisillaan hillitessään hilpeyttään. He nousivat pöydästä nauruaan pidätellen ja syyttivät virkavelvollisuuksia kannella. Komentaja katseli vähän aikaa äkäisin silmin Kirsteniä ja minua, eikä niin ollen huomannut upseeriensa sopimatonta käytöstä. Kirsten ja minä nousimme sitten kiittäen pöydästä ja läksimme kannelle. Ensimmäinen upseeri, katseltuaan ensin, oliko komentaja lähettyvillä, tuli luokseni ja sanoi:
— Hyvä, että nolasitte tuon miehen. Koska hän on meidän päällikkömme, emme voi täällä laivassa häntä vastustaa, mutta maissa kun ollaan, hän saa kuulla totuuksia. Hän on hyvä purjehtija ja merenkävijä, mutta siinä onkin kaikki. Hänen isänsä oli ylpeä veitikka ja kuningas Amadeon hyvä ystävä.
Kun miehistön päivällisaika läheni, alkoi koko laiva hajuta espanjalaiselta, sillä ruuanlaitossa käytetään melkein aina oliiviöljyä, sipulia ja espanjalaisia vihanneksia. Seurasin ensimmäistä upseeria hänen kiertotarkastukselleen keittiöön ja miesten asuntoihin. Järjestysvaisto näytti espanjalaisilta puuttuvan kokonaan. Kaikki hajusi ja näytti »degolta». Degoiksi anglosaksilaiset merimiehet sanoivat niitä tovereitaan, jotka ovat kotoisin Pyrenean niemimaalta, Italiasta, Kreikasta, Itävallasta ja Etelä-Ranskasta, ja ylenkatsovat niitä. He ovat laiskoja, velttoja, likaisia ja epäluotettavia. Degot käyttävät, niinkuin suomalaisetkin, veistä tappeluaseena. Edellisten veitsi »basleijari» on suuri, jälkimmäisten »puukko» pieni. Suomalainen lyö puukollaan, mutta dego ei ainoastaan lyö, hän myös heittää asettaan hyvin taitavasti. Englantilaisissa ja amerikkalaisissa laivoissa oli tapana katkaista suomalaisten ja dego-merimiesten puukkojen kärjet.
Palattuamme jälleen kannelle menimme komentajan kutsusta ruokasaliin, jossa hän ja Kirsten odottivat. Pöydässä oli manzanilla-viiniä ja öljyssä keitettyjä oliiveita — pahanmakuisia molemmat pohjoismaalaisen mielestä. Manzanilla on kirkasta ja väriltään keltaista, mietoa viiniä. Oliivit keitetään oliiviöljyssä. Siihen aikaan käytettiin Espanjassa aamupäivisin kahvin asemesta manzanillaa ja oliiveja. Steewartti täytti lasit ja lähti pois.
— Pidättekö oliiveista ja manzanillasta?
— Emme, ne eivät oikein tunnu sopivan meidän makuhermoillemme.
— Kyllä tämä sekoitus maistuu vielä hyvältäkin, kun siihen totutte.
Maljanne! sanoi komentaja ja joi lasinsa pohjaan.