— Mikä nyt?
Viimein sai hän huuliltaan sanan: »Seastar.» Luulin hänen taas hourailevan ja riensin pyytämään vartioupseerilta rauhoittavaa lääkettä. Kun tulin takaisin, oli Kirsten jo rauhoittunut. Hän pyyhki pois kyynelensä, otti minua kädestä ja sanoi:
— Se oli Seastar. Nyt minulle selvisi, että öiset signaalivalot varmasti olivat Seastarin; senhän piti silloin saapua Cadiziin. Jos se vielä ui aalloilla, niin toivon, että rukoukseni auttavat sen tai ainakin Hildurin ja lordin perille.
— Kuinka voit ajatella, että Seastarin ihmiset pelastuvat, jos laiva itse hukkuu?
— Minä ajattelen näistä asioista omalla tavallani, mutta en voi sitä selittää sinulle. Hildurin ja lordin täytyy ennemmin tai myöhemmin muuttaa laivaa ja elämän suuntaa. Ehkä aika nyt on tullut.
— Hyvää yötä, pieni Kirsten! Pane silmäsi kiinni ja nuku.
IX.
Olin jo kannella, kun aamu sarasti. Vartioupseeri istui messissä kahvia juomassa.
— Hyvää huomenta, senjor!
— Hyvää huomenta! Tulitte parhaaseen aikaan, kahvi on kuumimmillaan.