— Kyllä meidän täytyy tehdä protesti, kun aiotaan näin vuotavalla laivalla lähteä merelle, sanoivat kaikki miehet.
Kun vesi viimein oli saatu pois, siirtyivät he kanssin etupuolelle keskustelemaan.
— Hiivataan vielä vähän kettinkiä, saahan sen taas ulos, jos rupeaa tuulemaan, minä sanoin.
Kun oli jonkin aikaa vielä hiivattu, komensin: jo riittää.
— Minkätähden kettinkiä nyt vähennettiin? kysyi Löflund.
— On kai jotakin tekeillä, vastasi timpermanni.
— Laiva viedään tokkaan korjattavaksi heti, kun suola on saatu pois, sanoin minä.
XI.
Pieni höyrylaiva, täpö täynnä väkeä, näkyi laskevan Delfineä kohden. Ilmoitin tästä kapteenille, joka istui salongissa ensimmäisen perämiehen kanssa. He keskustelivat vilkkaasti ja näkyivät olevat erinomaisen hyvällä tuulella. Kirjepaperit ja kotelot raivattiin pois kiireesti ja molemmat ällistyivät. Laiva laski jo paraatiportaitten kohdalle ja Kirsten, joka oli seisonut ensimmäisenä kokassa, juoksi portaita ylös. Kapteeni ehti nostaa hänet kannelle, aikoen suudella hänen kättään, mutta Kirsten veti sen pois. Sitten hän polvistui kannella syleilemään Magdaa. Äiti itki ja lapsi huusi ilosta.
»Rakas Halvorin lapsi!» Muistaessani ne sanat ajattelin vanhaa sananpartta: älä taita ruusuja toisen puutarhasta.