Keskellä hälinää ja epäröintiä saapui eräs Vittorion kahdeksan miehen soutama parkassi, tuoden sähkösanomaa lordille. Hän aukaisi sen laiskasti ja luki. Sitten hän veti povitaskustaan paksun kumilompakon, josta otti englantilaisen setelin ja ojensi sen yhtä laiskasti parkassin päällikölle. Kapteeni Bäck, joka hermostuneesti käveli peräkannella, antoi minulle määräyksen heti lähteä Pontalisiin viemään sanaa, että tyhjiä proomuja lähetettäisiin noutamaan Delfinen suolalastia. Kun astuin veneeseen, jossa soutumiehet jo odottivat, tuli naisväkikin kannelle. Tämän jälkeen kaikki Seastarin väki sekä Kirsten ja Magda lähtivät linnan laivalla kaupunkiin. Olin päässyt jo hyvän matkaa, kun linnan laiva ajoi ohitseni. Kirsten ei katsonut sinne päinkään, mutta lordi nosti lakkiaan ja Hildur sekä Magda heiluttivat liinojaan. Seuraavana aamuna palasin Pontalisista ja samana päivänä tuli jo kaksi tyhjää proomua purkamaan suolaa. Viikon kuluttua oli laiva tyhjä ja hinattu tokan sivuun odottamaan vuoroaan. Tämä tokka oli veden päällä uiva laite, jonka voi kuljettaa paikasta toiseen. Saattoi kulua viikkoja, vieläpä kuukausia, ennenkuin Delfinen vuoro tuli.
XII.
Espanjassa ei tuntunut olevan työnhalua enempää kuin kiirettäkään. Sörensen oli ilmoittanut, että työn tulee olla hienoa ja hyvää, maksoi mitä maksoi. Miehistö maleksi työttömänä, mutta ajan kuluksi pantiin »plattinkia», jolla taklaasin kulumiselle arat paikat suojattiin. Laivasta oli poistettu koko taklaasi, ainoastaan alamastot seisoivat paikoillaan. Kun laivan runko ulkoa ja sisältä oli korjattu, piti taklauksen uudestaan alkaa. Entistä taklausainetta ei saanut käyttää, kaiken piti olla uutta ja parasta, mitä saada voi. Kapteeni Bäck oli huonolla tuulella. Miehet ansaitsivat, mutta laiva, eli oikeastaan kapteeni, ei tänä aikana ansainnut muuta kuin kuukausipalkkansa.
— Olen ehdottanut Sörensenille, että laiva myytäisiin hinnalla millä hyvänsä ja sen korjausrahoilla ostettaisiin uusi samankokoinen ja -arvoinen kuin Delfine, sanoi Bäck eräänä päivänä minulle.
— Mitä Sörensen siihen vastasi? kysyin minä.
— Hän käski minun mennä helvettiin, jos vielä uskallan sellaista ehdottaa.
— Ette näy muistavan, että Delfine on rakennettu teakpuusta ja tietävän, että se jo pari kertaa on ansainnut hintansa Norjan kruunuissa. Herra Sörensen voi jo varojensa puolesta pitää prikiä vaikkapa vain muistona.
— Suu poikki, herra toinen perämies. Ette näy muistavan sitäkään, että minä vielä olen priki Delfinen päällikkö. Olette pistänyt nenänne asioihin, jotka eivät kuulu teille. Mitä tekemistä teillä on tuonkin naisen kanssa, joka on minun vihitty vaimoni?
— Tietäkää huutia, kapteeni Bäck! Muistatteko kuinka Trondhjemissa kauppasitte Kirsteniä vanhalle Sörensenille viidestäkymmenestä tuhannesta ja kuinka seisoitte kädet ristissä aivan levollisena, kun Sörensen jo oli kohottanut tammikangen iskeäkseen Kirstenin kuoliaaksi? Teitä kaiveli ja kaivelee vieläkin, että viime hetkessä pääsin väliin. Ymmärrän teidät vallan hyvin. Jos Delfine olisi tieltä poissa ja te saisitte toisen laivan kuljetettavaksenne, niin silloin salakuljetus vasta kukoistaisi. Mutta muistakaa, ettei kahvilastia Riossa uskota kaikille köyhille norjalaisille rotille, sellainen annetaan vain Sörensenin kaltaisille miehille. Eikä muiden kuin Sörensenin laivassa sallittaisikaan salakuljetusta.
— Kirottu suomalainen, kyllä minä vielä kostan teille, että olette hyväillyt minun vihittyä vaimoani.