Kun istuin hotellin ruokasalissa odottamassa tilaamaani aamiaista, astui lordi huoneeseen.
— Hyvää huomenta, sir! Mitä tuumitte?
— Huomenta, mylord! Olen tilannut aamiaiseni.
— Oikeaa puhetta. Pohjalasti on hyvään tarpeeseen, ennenkuin lähdemme ulapalle; voimme vielä tulla tekemisiin lavanton jätteiden kanssa.
Syötyä menimme ulos ja jouduimme pian aasien, hedelmien, pyrenealaisten soittokoneitten, kauniiden nuorten naisten ja hävyttömien poikaviikareitten sekaan. Roskaväki, joka huomasi, että olimme muukalaisia, tyrkytti tavaroitaan ja tunki ympärillämme niin, ettemme voineet liikkua. Saimme kiittää onneamme, ettei ruhomme musertunut. Lordi, joka seisoi rauhallisesti nojaten kuormamuulia vastaan ja koettaen sytyttää sammunutta piippuaan, sanoi:
— Ei hätää, tutkikaamme kansanelämää.
Eräs kitarakauppias vaati häntä ostamaan kitaran. Lordi ei välittänyt miehestä sen enempää, sytytteli vain piippuaan. Silloin kauppias kopautti häntä päähän soittokoneellaan, joka tietysti meni pirstaleiksi.
— Kymmenen pesetaa! vaati kauppias.
Lordi antoi kaksikymmentä ja nauroi. Seuraus oli suurenmoinen.
— Väistykää, maan madot, tehkää heti tietä englantilaisille grandsenjoreille! kiljui kitarakauppias. Ja kansa väistyi hurraten. Kun kävelimme kohden rantaa, sanoi lordi hiukan huolestuneesti: