— Siellä istuu tyttäreni, noviisi Elisabeth. Hän koettaa pimeän tultua, eli oikeastaan kuun noustua, kajuuttapojan puvussa päästä lordi Lakefordin huvipurteen, joka sitten heti on valmis nostamaan ankkurin. Markiisi ja minä olemme päättäneet pyytää teitä auttamaan häntä. Matka laivaan on tosin vähän vaarallinen, mutta nyt on hänellä ainoa tilaisuus koettaa päästä pakenemaan. Mitä arvelette?
— Se on mahdotonta, etenkin, kun kuu tänä iltana on täysi.
— Muistakaa eräs seikka. Kello kuusi tänä iltana alkaa Grandoferia. Ettekö ole huomannut, että kaupungin kadut ja torit ovat täynnä ihmisiä ja iloa. Ihmisvilinässä ei kukaan huomaa, että englantilaiseen merimiespukuun puettu poika onkin tyttö. Tiedätte kai, mikä juhla Grandoferia on?
En.
— Se oli ennen kirkkojuhla, nyt se on vain tavallinen ilo- eli kansanjuhla, jota pidetään joka vuosi vuorotellen jossakin Espanjan kaupungissa ja joka kestää kolme vuorokautta. Toinen etu on täysikuu, vaikka pelkäätte sen valoa. Vesi on nyt korkeimmillaan, niinkuin aina täysikuun aikana Guadalquivirillä. Siis pääsee hyvin kulkemaan eikä pohjaan tarttumisesta ole pelkoa.
En luvannut vielä mitään, vaan lähdin vähäksi aikaa ulos katuelämää katsomaan.
Kun palasin, odotti senjor Esmeralda minua käytävässä.
— Tulkaa sisään, senjor, aika on kallis.
Takimmaisessa huoneessa rukoili Elisabeth, kädet ristissä polvillaan Madonnan kuvan edessä. Astuttuani sisään, hän nousi ja ojensi kätensä minua kohden.
— Tahdotteko auttaa minua? huudahti hän.