Veneet olivat lähekkäin, mutta eivät kuitenkaan kiinni toisissaan. Nyt kohotti äänensä poliisiveneessä istuva pappi:
— Nykyaikana ei voi olla tarpeeksi varovainen. Ihmiset, etenkin luterilaiset konnat, varastavat ja tekevät kaikenlaista pahaa. He ryöstävät noviiseja, vieläpä nunniakin luostareistamme. Äskettäin tapahtui Madridissa sellaista. Tarkoitan sitä noviisia, laulajatarta, joka tuon pakanallisen kardinaalin avulla pelastui. Kurja naisraukka tulee kyllä poltettavaksi roviolla, vaikka sellaista ei ole pitkään aikaan tapahtunutkaan, niin laillista kuin se onkin. Huhu kertoo, että hän on karannut luostarista. Parasta, että otamme mukaamme nuo seikkailijat.
— Onkohan meillä siihen oikeutta? sanoi poliisi.
— Minä kyllä vastaan kaikesta, lupasi pappi.
Vedin esiin Englannin lipun, jonka päällä luostarineito istui.
— Älkää pistäkö sormianne tänne, ellette tahdo joutua tekemisiin Englannin hallituksen kanssa, mutta jos typeryydessänne teette meille väkivaltaa, saatte tästä.
Samassa vedin esille revolverini ja tähtäsin pappia kohden.
— Ellette heti siirry loitommalle, niin painan liipasinta. Pappi teki ristinmerkin.
— Jumalan äidin nimessä, soutakaa niin paljon kuin jaksatte, komensi hän hätäisesti.
Määräysten mukaan ei Grandoferian aikana kukaan saanut olla varustettu ampuma-aseilla eikä muilla, eivät papit eivätkä poliisit. Joka rikkoi tätä määräystä vastaan, sai istua vankilassa. Poliisi huusi meille, että heidän on saatettava meidät laivaan, nähdäkseen olimmeko puhuneet totta.