XIV.
Oli jo pimeä, kun tulin prikiin. Delfine-parka, oletpa sinä kurjan näköinen, ajattelin itsekseni. Taklaasista ei ollut jäljellä muuta kuin alamastot, jotka seisoa törröttivät tyhjinä. Kansi oli täynnä raakapuita, tankoja, vantti- ja partuunitouveja, vanhoja köysiä ja kaikenlaista muuta rojua, mikä tulee näkyviin, kun purjelaiva riisutaan alastomaksi. Paraatiporrasta ei tietysti ollut. Laivaan päästiin vain nuoratikkaita myöten, jotka niitä pitkin noustessa keikkuivat sinne tänne. Ensimmäiseksi näin kokin. Hän tuli vastaan kuin vanha tosi ystävä ainakin. Puristin lämpimästi hänen kättään.
— Laivassa ei ole ketään päällysmiehistä. Kapteeni ja ensimmäinen perämies menivät joulua viettämään tuonne stavangerilaiseen. Anteeksi, että täällä on tämän näköistä. Arvelimme, että joulusiivous on turha, kun kapteeni ja ensimmäinen perämies ovat poissa kotoa hankkimassa joulukohmeloa, Emme tietäneet, että toinen perämies tulee tänne. Kanssin kyllä olemme puhdistaneet, selitti kokki.
— Onko teillä mitään jouluruokaa?
— On, ja hyvää ruokaa ja paljon ruokaa ja sitäpaitsi tupla viiniransuuni. Eikä meitä ole työllä tapettu, mutta…
— Mitä?
— Suomalainen Löflund on vähän sairas. Hän sai selkäänsä, kun alkoi tapansa mukaan parjata kapteenskaa selän takana. Silloin timpermanni suuttui ja antoi hänelle kunnollisen joululöylyn.
— Vai niin, sanoin ja menin kanssiin, jossa kaikki muut, paitsi
Löflund, istuivat kirkkovaatteissaan.
Tervehdittyäni heitä toivotin pojille hyvää joulua, johon timpermanni vastasi:
— Samaa toivotamme teille. Kapteeni ja ensimmäinen perämies menivät tuonne stavangerilaiseen viettämään Vapahtajamme syntymäpäivää. Mitenkähän sitten sitä viettänevät, huokasi hän, pannen kätensä ristiin.