— Istukaa. Missä olette oppinut puhumaan englantia?
— Gibraltarissa, jonka muurien sisällä synnyin. Isäni oli linnoituksen lääkäri ja tietysti englantilainen, äitini espanjatar. Isä elää vielä, mutta äiti on kai kuollut. Suoritettuani lainopillisen tutkintoni Oxfordissa lähdin Yhdysvaltoihin ja perustin asianajotoimiston. Kauan en saanut asua siellä, sillä asianhaarat pakottivat minut yht'äkkiä lähtemään seudulta.
Valkoverinen oli paljastettuaan entisyytensä muuttunut nöyrästä, kohteliaasta jätkästä itsetietoiseksi herrasmieheksi.
— Mitkä asianhaarat, jos minun on lupa olla utelias? kysyi Kirsten.
— Ammuin erään roiston, pelastaakseni ystäväni kuolettavasta
laukauksesta. Minun onnistui päästä pakoon, ja elän täällä jätkänä.
Olen tyytyväinen olooni, etenkin kun olen saanut hyvän työtoverin.
Mahdollisesti minulle vielä koituu paremmatkin päivät.
— Saanko auttaa teitä, jos olette tilapäisessä rahapulassa?
— Tilapäisessä rahapulassa, mutisi vaaleaverinen itsekseen. — Ette, rouva Bäck, tällä hetkellä emme ole ammattisoutajia emmekä jätkiä.
Pimeys ja valo alkoivat taistella herruudesta. Vieraamme lähtivät pois. Minä istuin hallissa, koettaen pitää vireillä ikuista tulta. Kirstenin ja Magdan makuuhuoneen ovi oli auki. Peitin viltillä nukkuvan äidin lapsineen ja panin viimeiset hiilet kamiinaan, jonka jälkeen vaivuin uneen puusohvalle. Kun heräsin ukon koputukseen, oli pääni alla tyyny ja päälläni viltti. Ukolla oli korillinen kivihiiliä muassaan; hän täytti kamiinan ja sytytti hiilet. Tytär Margerita saapui nyt myös keittiöön, ja ennen pitkää olikin kahviaamiainen pöydässä.
XVI.
Tapanin jälkeisenä aamuna menin Delfineen, jota parhaillaan nostettiin telakalle. Kapteeni seisoi kajuutan katolla ja oli komentavinaan, vaikkei hänen käskyjään kukaan ottanut kuuleviin korviin; telakan hallintohan piti huolen ja vastasi laivasta eikä sen päällystöllä eikä miehistöllä ollut muuta tekemistä kuin pysyä laivassa ja katsella. Kun laiva oli saatu sisään, tuettu ja portit pantu kiinni, rupesi pumppauskone käymään. Yöllä tyhjennettiin telakka, ja seuraavana aamuna oli meillä tilaisuus seisoa sen pohjalla ja katsella laivan rungon vedenalaista osaa. Laivan miehistö murisi, kun ei ollut saanut keittoruokaa; laivassa ei näet valkeanvaaran vuoksi voinut tehdä tulta sen ollessa telakalla. Koetin lohduttaa miehiä sillä, että parin päivän perästä kielto mahdollisesti peruutettaisiin, ja se peruutettiinkin. Suursyömäri Gundersen manasi, ettei hän koskaan ennen ole ollut sellaisessa nälkälaivassa. Kokki nauroi ja oli mielissään. Timpermanni ja pursimies arvelivat, ettei nyt naisväkikään pääse laivaan, eikä päällystökään, lisäsi Löflund. Hyvästelin kapteenin ja ensimmäisen perämiehen ja ilmoitin lähteväni Villa Castaan.