— En minä teidän sijassanne olisi niin hätäinen.
— Olette ehkä oikeassa, vastasin. — Mutta onko nyt välttämätöntä mennä kaupunkiin?
— Onpa hyvinkin. Odotan kirjettä äidiltäni, mutta voimmehan jättää matkamme huomiseksikin.
Käännyimme takaisin Villa Castaan, ja soutajat jäivät sinne yöksi, voidakseen heti aamulla viedä meidät kaupunkiin. Istuimme taas huvilassa lämpöisen kamiinan ääressä. Margerita kantoi sisään teevehkeet. Espanjattareksi oli hän omituisen punainen poskiltaan ja hermostunut.
— Kun ei vain olisi kadottanut sydäntään, tuo tyttö. Olen ollut huomaavinani, että toinen soutajistamme, mustaverinen, on asettanut koukkujaan kalaveteen, arvelin.
— Kuu nousee! huusi Magda.
— Mahdotonta, sanoin minä, ei sitä vielä näy pitkään aikaan. Vasta aamulla se näkyy ja silloinkin vain sirppinä.
— Katso, West, mikä tuolla sitten loistaa? Parvekkeen edusta oli valaistu. Arvasin heti, mitä se tiesi. Hildur juoksi ylös portaita kahden Polestarin matruusin saattamana. Näillä oli lyhdyt käsissä.
— Vihdoinkin! huudahti Kirsten.
Hildurin tervehdys oli lyhyt ja hermostunut. Hän paiskautui päällysvaatteineen korituoliin istumaan.