— Scotish I believe, sanoi kapteeni Bäck.
— Same I do, vastasi ensimmäinen perämies. Kun nämä herrat alkoivat keskenään puhua englantia, niin voi olla varma siitä, että he olivat ihanassa nousuhumalassa. Scotish oli, niinkuin mainitut herrat luulivat kuulleensa, täydessä vauhdissa, kun he astuivat salin ovesta sisään.
— Voi kauhistus, tulevatko nuo pyytämään meitä tanssiin, kun niin vilkuvat tänne päin? sanoi Kirsten.
— Älä ole huolissasi, vastasi Hildur.
Merikarhut katselivat ympärilleen vähän aikaa. Sitten he koppasivat kumpainenkin muitta mutkitta senjoritan kainaloonsa ja tanssi alkoi. Tanssi kävi hyvin, varsinkin senjälkeen, kun senjoritat oppivat tuntemaan sen mutkat. Merikarhut nostivat neitonsa korkealle ilmaan, ottaen hänet taas vastaan vahvoin käsivarsin, niinkuin tässä tanssissa tehdään. Norjalaiset tanssivat ja lepäsivät vuoron perään. Vähitellen tuli saliin tupakka- ja juomasuojista enemmän meriväkeä, mutta pulskaa ruotsalaista kapteenia ei näkynyt. Tanssin kauan Estella Lacaven kanssa, kunnes Kirsten huusi minut luokseen. Kiitettyämme kaunista, tummaa perijätärtä, lähdimme viinikuninkaan kemuista.
Kutsujen aikana oli lordi Lakeford palannut Englannista. Tapasin hänet, kun olin lähdössä Delfineen. Hän oli ollut yötä Castilia Nuovassa ja seisoi nyt valmiina hotellin eteisessä lähteäkseen Polestariin.
— Herra West, minne matka? kysyi hän.
— Hyvää huomenta, mylord, olen menossa Delfineen. Hildur ja Kirsten ovat myös täällä. Olimme illalla Lacaven kutsuissa Kolmen Kuninkaan hotellissa.
— En ehdi odottaa heidän heräämistään, sillä minun täytyy heti lähteä Polestariin. Lähtekää mukaan Polestariin veneellä. Te poikkeatte luonani ja jatkatte sieltä Delfineen.
— All right, niinkuin tahdotte, vastasin.