Aloittelija kiinnittää usein syötin itse rautoihin, kokenut ei tee sitä koskaan. Hyvä pyydystäjä ei aseta rautoja vain kolmensadan tai kuudensadan metrin päähän syötistä, vaan lisäksi sellaiseen kohtaan, jonka susi todennäköisesti ylittää kiertäessään syötin ympäri.
Suosittu menetelmä on kätkeä kolmet tai neljät raudat avoimelle paikalle ja sirotella niiden keskelle lihanriekaleita. Ennen kätkemistä pyydykset savustetaan, ettei käsien eikä raudan haju tunnu. Toisinaan käytetään syöttinä vain pumpulitukkoa taikka höyhenkimppua, joka vangitsee suden katseen ja herättää sen uteliaisuuden, niin että se erehtyy kiertämään petollista vaaravyöhykettä.
Taitava metsästäjä vaihtelee alinomaa menetelmiään, etteivät sudet oppisi hänen temppujaan. Susilla ei ole muuta keinoa kuin turvautua valppauteensa ja kiertää hajut, jotka ovat lähtöisin ihmisistä.
Sudenpyytäjä, jolla oli kuormallinen jykeviä pyydysrautoja, oli alkanut jokasyksyisen urakkansa Poppelimetsässä.
Joen ylittävä entinen puhvelien polku seurasi pientä rotkoa, joka kiipesi kukkuloilta tasaisille ylängöille. Kaikki eläimet, sudet ja ketut, naudat ja hirvet, käyttävät näitä polkuja, jotka ovat tärkeitä kulkureittejä. Lähellä sitä paikkaa, missä polku sukelsi sorapohjaiseen virtaan, oli poppelinkanto, johon sudet olivat jättäneet merkkejään. Pyyntimies huomasi heti, mihin sitä oli käytetty. Siihen oli mainio kätkeä sudenraudat. Niitä ei tosin auttanut viritellä polulle, jolla kulki paljon karjaa, vaan kahdenkymmenen askelen päähän tasaiselle hietikolle. Tälle viiden neliön suuruiselle alueelle hän sijoitti neljät raudat. Kunkin pyydyksen läheisyyteen hän pudotti pari kolme lihan riekaletta; asetelmaa täydensi kolme tai neljä valkoista sulkaa, jotka oli kiinnitetty keskellä sojottavaan ruohon korteen. Sen jälkeen kun aurinko, tuuli ja hiekka olivat haihduttaneet metsästäjän jäljet, ei yksikään ihminen olisi erottanut hietikkoon kätkettyjä rautoja, eikä niitä olisi pystynyt vainuamaan moni eläinkään.
Keltainen susi oli nähnyt ja väistänyt tuhansia kertoja ennenkin sellaisia pyydyksiä ja opettanut jättiläismäistä poikastaankin karttamaan niitä.
Karja tuli keskipäivän helteellä juomaan. Eläimet saapuivat jonossa polkua pitkin, samoin kuin puhvelitkin ennen vanhaan. Pienet iltalinnut lentelivät niiden edellä, lehmälinnut ratsastivat niiden selässä ja preeriakoirat rupattelivat niille aivan samoin kuin entisaikojen puhveleille.
Ne astelivat alas harmaanvihannalta kivikkoiselta laakiolta juhlallisen vakavasti ja määrätietoisesti. Polun varrella riehakkaasti kisailleet vasikat rauhoittuivat rantaan tultaessa ja kävelivät kiltisti lehmien perässä. Jonon etunenässä kulkeva vanha lehmä haisteli epäluuloisesti ohittaessaan viritetyn satimen. Se oli kuitenkin liian kaukana, muutoin se olisi kuopinut maata ja mölissyt veristen lihankappaleitten päällä, kunnes jokainen rautaansa olisi lauennut ja käynyt vaarattomaksi.
Mutta sillä oli nyt kiire joelle. Juotuaan tarpeekseen eläimet makasivat lähimmällä törmällä myöhään iltapäivään saakka. Sitten niiden oma äänetön ruokakello herätti ne, ja karja palasi takaisin lihaville laitumilleen.
Pari pikkulintua oli nokkinut lihankappaleita ja muutama sininen lihakärpänen pörisi niiden ympärillä, mutta muuten hiekkanaamio oli vielä koskematon päivänlaskun aikaan. Auringon alkaessa taas värileikkinsä kaarteli ruskea suohaukka jokitasangon yläpuolella. Mustarastaat pyrähtivät tiheikköihin välttäen helposti sen kömpelöt hyökkäykset. Oli vielä niin aikaista, ettei haukan kannattanut yrittää hiiriä, mutta maan lähellä kiitäessään se terävillä silmillään keksi satimen luona lepattavat höyhenet ja kääntyi nopeasti. Mutta ennen kuin se tuli lähellekään, se huomasi höyhenet täysin mielenkiinnottomiksi ja äkkäsi sen sijaan lihapalat. Viekkauteen tottumattomana se laskeutui maahan ja oli nielemässä parhaillaan toista palasta, kun räiskis — pöly pölähti korkealle ilmaan, ja suohaukka tarttui kiinni varpaistaan ja yritti turhaan päästä jykevien sudenrautain otteesta. Se oli vain lievästi loukkaantunut. Irti päästäkseen se tuon tuostakin pieksi ilmaa isoilla siivillään, mutta se oli yhtä voimaton kuin varpunen rotan loukussa.