Intiaanit lähtivät aikaisin aamulla maalattuina vakoiluretkelle. Jouset ja nuolet olivat matkassa, ja tietysti he olivat joka hetki varuillaan silloin tällöin jälkiä etsien ja korviaan höristellen.
Mokkasiinipukuisten jalkain astuessa ei kuulunut risaustakaan, terävät silmät iskivät jokaiseen liikkuvaan lehteen jäntevien miesten hiipiessä aarniometsän mahtavien runkojen keskellä — niin ainakin sanottiin Janin kirjassa. Epäilemättä he kulkivat sangen ääneti, mutta kuitenkin pieni haukka säikähti ja lähti lentoon palsamikuusesta — "tulipuusta", joksi he nyt sitä sanoivat saatuaan tietää puuaineen ihmeteltävät ominaisuudet.
Kolme nuolta ammuttiin sen perään, mutta mitään vahinkoa ei sille sattunut. Jan vilkaisi sitten puuhun ja huudahti:
— Pesä.
— Se näyttää minusta tuulenpesältä, sanoi Gui.
— Minä en sitä usko, vastasi Jan. — Mehän pelotimme haukan pois.
Jan oli hyvä kiipeämään, kieltämättä paras joukosta, ja heittäen maahan lakkinsa, takkinsa, housunsa ja aseensa hän alkoi kavuta palsamikuuseen vähääkään välittämättä pihkasta, jota riippui kidemäisinä pisaroina, taikka kaarnasuomuista, joita irtaantui kaikkialta.
Tuskin hän oli kadonnut alempien oksien sekaan näkymättömiin, kun Gui keksi ilkikurisen tuuman ja yllytti Samia tähän tapaan:
— Tehdään Janille pieni kepponen ja lipitetään tiehemme. Leikkisä mieli petti Samin. He täyttivät Janin takin ja housut lehdillä ja muulla roskalla, sovittivat ne yhteen kuin miehen hahmon, panivat lakin tekeleen päähän ja pistivät sitten takin rinnan läpi maahan saakka yhden hänen omista nuolistaan. Tämän tehtyään he livistivät tiehensä.
Sillä välin Jan pääsi puun latvaan ja huomasi, että siellä oli vain tavallinen tuulenpesä, joita kuusissa on niin paljon. Hän luikkasi kumppaneilleen, mutta ei saanut vastausta. Sen vuoksi hän kipusi nopeasti alas. Ensiksi lystikäs ruuhkaukkeli nauratti häntä, mutta sitten hän huomasi, että hänen takkinsa oli turmeltu ja nuoli katkaistu. Hän huusi tovereitaan, mutta vastausta ei kuulunut; huusi kerran toisensa jälkeen vastausta saamatta. Hän jatkoi kulkuaan määräpaikkaan, jonne he olivat olleet kaikki matkalla, mutta jos he siellä olivatkin, olivat he piiloutuneet. Huomatessaan tulleensa näin kehnosti petetyksi Jan palasi leiriin huonolla tuulella. Tovereita ei ollut sielläkään. Hän istui vähän aikaa tulen ääressä, mutta toimekas mies kun oli, riisui sitten takin päältään ja alkoi parannella patoa.