— En minä sinulle puhu, tirskui Gui mennen Samin jäljessä tiipiihin. Sisältä kuului vähän aikaa hiljaista puhetta. Jan lähti taas padolle ja alkoi etsiä läpiä tunkeakseen niihin savea. Tiipiistä kuului nyt enemmänkin tirskettä, sitten Gui tuli yksin ulos, asettui teatraaliseen asentoon ja alkoi lausuilla puulle Janin pään yli:
— Kuningaslintu, urhea harjakas kuningaslintu, kukkea vain olet laululintu —
Käden ulottuvilla oli kuraa. Jan nakkasi sitä kelpo löntin Guin niskaan. Ylt'yleensä ryvettyneenä sai poika palata tiipiihin.
— Siinä sait nyt pu-ket-teja, kuului Sam sanovan. — Mene ulos ja saa vähän enemmän; jukopliut sinä sen ansaitset. Anna sitten minulle tieto, kun ruvetaan "tekijää" huutamaan. Sitten taas tirskuttiin. Silloin Jan menetti kaiken malttinsa. Hän sieppasi ison kepin ja harppasi tiipiihin, mutta Sam nosti vastakkaiselta puolelta vaatteen lievettä ja livahti ulos. Gui yritti samaa, mutta Jan sai hänet kiinni.
— Mitä sinä, enhän minä tee mitään.
Vastaukseksi tuli mäjähtävä isku, joka sai pojan pahasti vääntelehtimään.
— Anna minun olla, sinä iso pelkuri. En minä ole tehnyt sinulle mitään. Anna minun olla! Sam! S-A-M! S-A-A-A-M!!! Karjunta yltyi sitä myöten kuin keppi sutki sutkimistaan.
— Älä häiritse minua, huusi Sam ulkopuolelta. — Minä kirjoitan runoveisua, hirmuisen fiini koko juttu, oikea runohelmi. Hyvää hän sillä vain tarkoittaa.
Gui parkui ja porasi nyt julmasti.
— Saat enemmän, jos vielä soitat suutasi, kiljui Jan ja astui ulos. Siellä hän tapasi taas Samin muistikirja kädessä. Poika oli kirjoittavinaan siihen jotakin. Heti kun hän näki Janin, hän karisti kurkkuaan ja aloitti.