— Kyllähän se käy päinsä. En minä kotia kaipaa, vastasi hänen poikansa.
— Ei meistä mikään olisi hauskempaa kuin olla siellä yötä, sanoi
Jan.
— No olkaa sitten. Niin minä tekisin, jos olisin poika ja intiaania leikkisin; minä leikkisin kunnolla.
— Hyvä on, venytteli Sam (hän aina venytti sanoja sitä enemmän mitä tärkeämpi hänestä asia oli), kyllä se meille sopii.
— Hyvä on, sanoi Raften. — Muistakaa, että siat ja karja on kuitenkin ruokittava joka päivä.
— Sitäkö se sitten onkin leirissä oleminen — että pitää tulla kotiin työhön niin kuin muutoinkin?
— Ei, ei, William, välitti rouva Raften. — Se ei ole kohtuullista. Mitä lomaa se sellainen olisi. Joko anna tai ole antamatta. Joku miehistä voi kyllä kuukauden hoitaa ne askaret.
— Kuukauden — kuka tässä puhui kuukaudesta?
— Kuka? Puhu sitten nyt.
— No mutta, kuukausihan veisi keskelle heinän ja elon korjuuta! Ja Williamin ilme oli kuin ainakin miehen, jolla on kaikki vastassaan ja joka ei tiedä minne paeta.