— Ehkäpä sinä haluat palata takaisin ja potkia sitä nyt. Minä kutsun sen paikalla tänne.
— Ei minulla nyt ole aikaa, mutta joskus toiste. — Mennään Samia hakemaan.
Kokoonnuttiin siis puun luo ja saalista kantaen palattiin voitonriemuisina leiriin.
V
HIRVEN AJO
Illalla pidettiin pidot. Nukkumaan mentiin kuitenkin tavalliseen aikaan. Yö kului ilman mitään erikoista hälytystä. Mäihä kerran auringonnousun aikaan herätti toiset ja sanoi luulevansa, että ulkopuolella oli karhu, mutta kun hänellä oli tapana unissaan purra hammasta, niin toiset pojat arvelivat, että se mahtoi olla hänen kuulemansa karhun ääni.
Jan lähti tarkastelemaan multa-albumeja ja näki niissä muutamia seikkoja, joista ei päässyt selville, ja lisäksi uuden jäljen, joka herätti erikoisesti hänen huomiotaan. Hän piirusti sen huolellisesti. Se oli ilmeisesti pienen terävän kavion painallus. Siinä se nyt oli, jota hän oli niin kauan janonnut. Hän huusi suunnattoman innostuksen vallassa: — Sam — Sam — Mäihä! Tulkaa tänne! Täällä on hirven jälki.
Pojat huusivat takaisin: — Hohoh, mitähän sinä meille taas aiot syöttää! Huuda pois koirasi! Ja niin edespäin.
Mutta Jan oli itsepintainen. Pojat olivat varmoja siitä, että kysymyksessä oli jokin kuje. Sen vuoksi he eivät pitkään aikaan lähteneet liikkeelle, ja kun aurinko jo oli noussut korkealle ja paistoi polulle suoraan eikä enää sivuittain, kävi jälki hyvin hämäräksi. Pian tuulet, linnut ja pojat itsekin olivat apuna sen hävittämisessä. Mutta Janilla oli piirroksensa, ja huolimatta kiusoitteluista hän kiven kovaan väitti, että jälki oli todella hirven.
Gui sanoi viimein Samille salavihkaa: — Minusta pitäisi sen joka noin tosissaan ajaa takaa jälkiä, joskus nähdä eläimiäkin. Ei se ole oikein, että annamme hänen suotta kärsiä. Minä ajattelen, että hänen pitää saada nähdäkin se hirvi. Meidän täytyy auttaa häntä. Hän vilkutti silmäänsä osoittaakseen siten merkillä Samille, että hänen piti viedä Jan loitommaksi.