— Minäpä tiedän, Sam; revimme paperia pieniksi paloiksi ja jätämme niistä jäljet.
— Tuo on oikeata puhetta. Kaikki juoksivat leirille. Jokainen pieninkin liuska, mitä vain oli käärepaperista jäljellä, revittiin pieniksi palasiksi ja pistettiin "hajupussiin".
Koska kukaan ei ollut löytänyt hirveä edellisellä kerralla, Mäihällä oli oikeus piilottaa se uudelleen.
Hän teki kovin mutkaiset jäljet ja piilotti hirven sangen huolellisesti, niin että pojat melkein astuivat sen päälle, ennen kuin näkivät sen noin viidentoista askelen päästä. Sam sai kymmenen keksimästään. Hän ampui, mutta ei osunut. Jan astui nyt viisi askeltaan, mutta ampui niin hätäisesti, ettei hänkään osunut. Gui sai nyt laukaista viiden askelen päästä ja osasi tietysti sydämeen. Nämä toisiaan seuraavat voitot paisuttivat hänen ylpeyttään, niin että hänen päänsä oli haljeta, eikä hänen kerskailullaan enää ollut mitään rajaa. Mutta nyt kävi ilmeiseksi, että lähestymisen määrä oli supistettava. Tehtiin sen vuoksi uusi sääntö, "viittätoista askelta lähemmäksi ei kukaan saanut mennä".
Leikki kehittyi sitä myöten kuin he sitä jatkoivat. Se oli huomattavissa määrin oikean metsästyksen kaltaista. Pojat panivat merkille, että he saattoivat joko seurata jälkiä taikka katseillaan etsiä metsän, miten parhaaksi näkivät ja kummallakin tavalla löytää riistan, mutta viisainta oli yhdistää molemmat menetelmät. Jan seurasi jälkiä liian orjallisesti, Sam etsi liiaksi yleisen silmänäön mukaan, mutta Guita onni näytti aina suosivan. Hänen pienet porsaan silmänsä huomasivat kaiken, ja tässä hän lopulta oli tavannut alan, jolla hän saattoi esiintyä johtajana. Näytti siltä kuin tuo "likainen pikku jätkä" olisi metsämieheksi luotu. Monta kertaa hän piilotti hirven sangen kekseliäästi. Kerran hän vei jäljet lammikolle, sitten sen poikki, ja suoraan vastakkaiselle rannalle asetti hirven täydelleen näkyviin, niin että he aukealle tultuaan paikalla näkivät sen; heidän täytyi joko ampua lammikon poikki taikka poistua siitä lampea kiertääkseen, taikka astua syvään veteen, ja taas Gui voitti. Huomattiin välttämättömäksi kieltää piilottamasta hirveä harjulle tai kivikkoon, koska edellisessä tapauksessa ohi ammutut nuolet hukkuivat pensaisiin, jälkimmäisessä taas katkesivat.
He leikkivät tätä leikkiä niin kauan, että eteen ilmestyi uusi vaikeus. Metsä oli täynnä paperijälkiä, eikä mistään ollut mahdollista päättää, mitkä laput kuuluivat vanhoihin, mitkä uusiin jälkiin. Tämä uhkasi tehdä lopun koko lystistä. Mutta Jan keksi sen keinon, että ruvettiin käyttämään eri väristä paperia. Tästä kisa sai uutta vauhtia, mutta varasto oli vähäinen. Metsässä oli kaikkialla paperia, ja näytti kuin leikki loppuisi itsestään. Mutta samassa vanha Kaleb tuli käymään heidän luonaan. Hän tuli aina kulkeneeksi kuin sattumalta, mutta pojat olivat mielissään hänet nähdessään, koska hän tavallisesti antoi jotakin apua.
— Näytte keksineen leikin. Ukon silmät vilkkuivat, kun hän näki kuvan, joka nyt teki maalitaulun virkaa neljänkymmenen askelen päässä. — Niin sitä pitää. Vallan hyvä — vallan hyvä. Hän naurahteli kuullessaan hirven metsästyksestä, ja tarkka havainnontekijä ehkä olisi huomannut hänen mielenkiintonsa hieman kiihtyvän hänen kuullessaan, ettei Sam Raften ollutkaan paras metsämies.
— Sehän on hyvä, Gui Burns. Minä olen yhdessä isäsi kanssa monta kertaa metsästänyt hirviä tämän samaisen puron varrella.
Kun hän sai kuulla, mitä vastuksia "haju" tuotti, hän sanoi "hm", ja polttaa pöllytti vähän aikaa ääneti piippuaan. Lopulta hän sitten virkkoi:
— Kuulepas Jan, miksette Guin kanssa hae hajuksi pussillista vehnän- tai maissinjyviä? Ne ovat paljon parempia kuin paperi, ja sen minkä tänään kylvätte, sen linnut ja oravat korjaavat suuhunsa ennen huomista.