— Hienoa! kiljui Sam. (Sanat eivät olleet ensinkään hänelle aiotut, mutta hänellä oli paksu nahka.) Kymmenen minuutin kuluttua hän oli saanut käyntiin toisen "valkoisten verilöylyn" — rosvoretken omaan jyväaittaan, ja puolen tunnin kuluttua hän palasi takaisin kantaen isoa pussillista viljaa.
— No nyt, antakaas kun minä olen hirvenä, sanoi Kaleb. — Antakaa minun päästä viiden minuutin verran edelle ja sitten seuratkaa niin sukkelaan kuin tahdotte. Näytän teille, miten oikea hirvi kulkee.
Hän astua harppasi pois kuvaa kantaen, ja kun he viiden minuutin kuluttua lähtivät jäljille, hän jo astua harppasi takaisin. Ohhoh, mutta kylläpä se oli ennättänyt kulkea. Pojat seurasivat kultaista maissinjyväjälkeä — yksi jyvä aina kymmenen jalan päässä melkein riitti, he olivat jo niin taitavia. Jonkin aikaa jäljet kulkivat suoraan, sitten kaartuivat takaisin, kunnes melkein leikkasivat itsensä. Pojat luulivat niiden niin tekevänkin ja vaativat saada tietää, milloin sen oikeilla hirven jäljillä olisi voinut nähdä. Kaleb sanoi: — Ei, eivät ne kulje vanhojen jälkien poikki. Minne ne sitten kulkivat? Hypittyään sinne tänne Sam sanoi, että jälki näytti riivatun vahvalta, niin kuin se olisi ollut kaksinkertainen.
— Lyön vetoa, että tiedän, sanoi Gui. — Se on kulkenut takaisin omia jälkiään. Niin se juuri olikin tehnyt, vaikkei Kaleb asiasta vihjaissutkaan. Jan tutki jälkiä taapäin ja keksi, missä verekset olivat eronneet. Gui ei välittänyt maasta mitään, kun tiesi yleisen suunnan. Hän juoksi suoraan eteenpäin, ja niin teki Samkin, mutta Gui katsoi jälkiä pitkin takaisin Jania kohti ollakseen varma suunnasta.
He eivät olleet ennättäneet kauaksikaan lähimpien pensaitten taa, ennen kuin Jan keksi jäljissä uuden mutkan. Ne kääntyivät takaisin melkein entiseen suuntaansa. Hän selvitti mutkan, katseli ympärilleen ja näki hirven selvään kyljellään ruohossa makaamassa. Hän päästi voitokkaan "Hei, hei, hei, hirvi!" ja toiset ennättivät siihen juoksujalkaa tullen juuri nähdäkseen Janin ampuvan nuolensa suoraan sen sydämeen.
VI
SOTALAKKI, TIIPII JA "KUPIT"
— Neljänkymmenen askelen päästä ja ensi laukauksella! Mainiota, sitä intiaanit jo sanoisivat grand coup'ksi. Kalebin kasvoilla oli sama miellyttävä ilme kuin silloin, kun hän teki tulta kalikoita hankaamalla.
— Mikä on grand coup? kysyi Pikku Majava.
— Minä luulen sen merkitsevän urotyötä. Intiaanit sanovat urotyötä coup'ksi ja erikoisen suurta urotyötä grand coup'ksi. Se kuulostaa ranskalta ja ehkä sitä onkin, mutta intiaanit käyttävät juuri tuota sanaa. Heillä on oikea sääntö, kuinka coup't oli laskettava, ja kustakin he olivat oikeutetut pistämään lakkiinsa kotkansulan, ja kaikkein suurimpien merkiksi punaisen hiustukon sulan päähän. Se ainakin oli ennen niiden tapana. Ovat nykyään varmaan luopuneet tästä niin kuin niin monesta muustakin tavasta, ja kuka tahansa intiaanipukki pistää nyt lakkiinsa minkä sulan vain saa varastetuksi.