Jan tarttui lapioon ja alkoi kaivaa pensaiden takana tiipiin lähettyvillä. Vähitellen Sam ja Gui ryhtyivät myös työhön. He alkoivat koota roskia ja kantaa niitä kuoppaan. Kun he nakkasivat siihen luita, peltitölkkejä ja leivänpaloja, sanoi Sam: — Se ei ole minusta oikein, kun on niin paljon eläviä olentoja, jotka mielellään sen söisivät.
Kaleb, joka istui pölkyllä rauhallisesti poltellen, sanoi tämän kuullessaan: — No, jos tahdotte menetellä oikein kuten intiaanit, niin kerätkää kaikki syötävä, mitä ette tarvitse — liha, leipä, kaikki tyynni, ja pankaa se joka päivä jollekin korkealle paikalle. Intiaaneilla tavallisesti on jokin kallio — he sanovat sitä wakan'iksi, se merkitsee pyhää taikaa — ja sille he kantavat ruoan tähteet hyvien henkien mieliksi. Linnut ja oravat tietenkin korjaavat suuhunsa kaiken; mutta intiaani on tyytyväinen siitä huolimatta. Jos heidän kanssaan väittelee, että linnuthan se saavat eikä henget, he sanovat: "Mitä väliä sillä on. Linnut eivät olisi sitä saaneet, elleivät henget olisi tahtoneet antaa", taikka että linnut ovat ottaneet sen hengiltä kantaakseen!
Suuri neuvosto lähti sitten liikkeelle joka mies wakan-kalliota etsimään. He löysivätkin metsästä tähän tarkoitukseen sopivan paikan, ja yksi oli joka päivä velvollinen kantamaan kalliolle ruoan tähteet. Ne eivät luultavasti olleet metsän eläimille yhtä haluttua tavaraa kuin olisivat olleet puoli vuotta myöhemmin, mutta pian he saivat nähdä, että oli monta lintua, jotka mielihyvin kävivät wakanillla ruokailemassa; ja purolta kulki pian sinne polku — matkaa oli vain viisikolmatta askelta — joka kertoi nelijalkaisten käyvän hyväin henkien vieraanvaraisuutta nauttimassa.
Kolme päivää tämän jälkeen, lihakärpäsrutosta oli päästy ja pojille selvisi, että leirin likaisena pitäminen on suorastaan rikos.
Erääseen toiseenkin asiaan Kaleb iski kiinni: — Jan, hän sanoi, teidän ei nyt pitäisi juoda joen vettä, sehän on melkein alallaan. Aurinko lämmittää sitä niin kovasti, ja siinä alkaa olla liian paljon kaikenlaisia eläviä. Sitä ei voi pitää terveellisenä.
— Niin, mutta mitäs me sille voimme? sanoi Sam, vaikka hän olisi yhtä hyvin voinut puhua purolle itselleen.
— Mitä me voimme tehdä, herra Clark? kysyi Jan.
— Kaivakaa kaivo!
— Hohoh! Lystäilemässä me täällä olemme! vastasi Sam.
— Kaivakaa intiaanien tapaan, sanoi Kaleb. — Puolessa tunnissa se on tehty. Kas näin, minä näytän.