Tämä tuntui olevan järkevä, yksinkertainen ja sääliväinen tapa päästä orvoista. Pojat siis lähtivät puron kanjoniosalle. Yhteen aikaan iltapäivästä aurinko paistoi sillä tavalla, että näkyi selvään kaikki, mitä kolossa oli. Pojat menivät sangen hiljaisina miehinä sille paikalle äyrästä, josta Jan oli katsellut kissan ja skunkin taistelua, ja nähtyään, että pesässä olivat vain penikat, Jan ryömi ja pudotti oravanpoikaset sinne ja palasi sitten toveriensa luo Mirjamin tavoin katsellakseen, mikä löytölasten kohtaloksi tulisi.
Kokonaisen tunnin he saivat odottaa vanhaa kissaa, ja kun he koko ajan olivat hyvin hiljaa, he saivat palkakseen nähdä monta kiintoisaa näkyä.
Kolibri tulla hyristi paikalle ja pyristeli utuisena siipitukkona toisen kannukan kukkasen edessä toisensa jälkeen.
— Kuules, Majava, sinä väitit, että kolibrit ovat niin erikoisen kauniita, sanoi Tikka osoittaen himmeätä harmaahkon vihreätä lintua, joka oli heidän edessään.
— Ja niin väitän vieläkin. Katsopas nyt! Ja samassa riippuva kolibri kerran ilmassa käännähtäen äkkiä muutti pikimustan kurkkunsa tulen ja veren punaksi, joka sai arvostelijan paikalla vaikenemaan.
Kun kolibri oli mennyt tiehensä, näkyi ruohikossa vähän aikaa hääräilevän peltohiiri sinne tänne, ja pian sen jälkeen myyrä, joka tuskin oli hiiren kokoinen, ajoi tätä jälkiä myöten kiukkuisesti takaa.
Myöhemmin lähestyi joen kuivaa mutta varjoisaa uomaa pitkin lyhytkoipinen surkea kaniinin kokoinen eläin haistellen ympärilleen. Kun se kulki heidän alapuoleltaan, Jan pienestä majavamaisesta päästä ja suomuisesta hännästä totesi, että se oli piisamirotta, joka ilmeisestikin etsi vettä.
Uimalammikossa oli vielä runsaasti vettä, ja pojat päättelivät että tänne olivat kokoontuneet kaikki sellaiset metsän asukkaat, jotka "kuivuus uhkasi hukuttaa", kuten Sam sanoi.
Tuskin oli kulunut parikymmentä minuuttia siitä kun piisami oli kadonnut, ennen kuin ilmestyi näkyviin toinen tummanruskea eläin.
— Toinen piisami; ne ovat varmaan sopineet, että täällä tavataan, kuiskasi Tikka. Mutta kun "piisami" oli tullut lähelle, se huomattiinkin aivan toiseksi eläimeksi. Se oli kissan mittainen, mutta matalampi, pää leveä ja latuska, leuka ja kurkku valkoiset, sääret lyhyet, muodoltaan kuin hyvin suuri portimo; siitä ei voinut erehtyä, se oli minkki, piisamin verivihollinen, paraillaan saaliinsa jälkiä seuraamassa. Se kiersi vikkelään joenmutkan ympäri haistellen jälkiä kuin koira. Jos se saisi kiinni piisamin ennen kuin tämä olisi ennättänyt lammikkoon, piisamin matka saisi surullisen lopun. Jos piisami ennättäisi syvään veteen, niin se ehkä pelastuisi. Mutta yhtä varmaan kuin lammikosta tulisi piisamien yhtymäpaikka, yhtä varmasti se houkuttelisi minkitkin luokseen.